Hallintojohtaja Seija Marttilan mukaan henkilöstö on osallistunut taloustalkoisiin muun muassa vapaaehtoisin palkattomin virkavapain ja työlomin kahden viime vuoden aikana.

 

– Kunnan henkilöstö on tehnyt usean vuoden ajan työtä kustannustehokkaasti ja kehittävällä työotteella, Marttila kehuu.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Noin 5 000 asukkaan Pornaisten talous onkin mukavassa myötätuulessa. Kunnan tulokset ovat olleet viimeisen viiden vuoden ajalta ylijäämäisiä.

 

Vuodelta 2010 ylijäämä oli noin miljoona euroa. Yhteensä ylijäämää on kertynyt noin viisi miljoonaa euroa.

 

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*