Puolueet kirittävät toisiaan kunta- ja aluevaalien lähestyessä – “Saamme ehdokkaita kiihtyvään tahtiin”

Jokaisessa kunnassa on erilaiset lähtökohdat ehdokashankintaan, huomauttaa kokoomuksen kunta- ja aluevaalien kampanjapäällikkö Riikka Varila. Kuva: Henri Korpi/kokoomus
Jutun johdannon allekirjoittavat SDP:n järjestöpäällikkö Pekka Tuuri ja kokoomuksen kunta- ja aluevaalien kampanjapäällikkö Riikka Varila, jotka antavat vinkkejä ehdokashankintaan.
Sitä ei kannata kierrellä ja kaarrella, jos haluaa jonkun asettumaan ehdolle.
– Toimivinta on suora pyyntö, Riikka Varila aloittaa.
– Keskeistä on kertoa, että jokaisella on annettavaa oman kunnan asioista päättämiseen.
Ehdolle asettumista pohtivien mielessä ovat usein ajankäyttöön liittyvät haasteet.
– Joissain kunnissa hyvät etäosallistumisen mahdollisuudet ovat lisänneet päätöksenteon houkuttelevuutta, Varila lisää.
SDP:n järjestöpäällikön mukaan uusia henkilöitä ehdolle kysyttäessä keskimäärin joka kymmenes vastaa myöntävästi.
– Se näkyy, jos ehdokashankintaa tekevä tiimi luo paljon kontakteja, Pekka Tuuri jatkaa.
Erityisesti uusia ehdokkaita mukaan pyydettäessä on tärkeää antaa aikaa kysymyksille ja niihin vastaamiseen.
– Kukaan ei heti osaa kaikkea. Mahdollisten luottamustehtävien ja muun elämän yhteensovittamiseen on olemassa myös korvaukset, lait ja jopa kunnallinen lastenhoito, Tuuri huomauttaa.
Pienten lasten isänä Pekka Tuuri kertoo nostavansa hattua ihmisille, joilla on perheen ja töiden lisäksi aikaa osallistua myös yhteiseen päätöksentekoon. Kuva: Tuurin kotialbumi
Vain osana urapolkua
Edellisten kuntavaalien perusteella ehdokkaiden vaihtuvuus on sitä suurempaa, mitä väkirikkaampi kunta on kyseessä. Mikä siihen voisi olla syynä, Riikka Varila?
– Isoissa kunnissa ja kaupungeissa ehdokasmäärät ovat huomattavasti suurempia, joten joukkoon mahtuu myös monia, jotka lähtevät kokeilemaan kuntapolitiikkaa. Joillekin kuntapolitiikka voi olla osana urapolkua.
– On varmasti useita erilaisia syitä, miksi valtuustotyö joskus jää lyhyeksi.
Onko kiinnostavan ehdokaslistan tähden tarjottava aina vain uutta ja uutta, Pekka Tuuri?
– Meillä oli viimeksi suurista puolueista vähiten uusia ehdokkaita. Mikäli uusia ehdokkaita ei löydä, kokonaisehdokasmäärä laskee. Uusia ihmisiä tarvitaan entisten tilalle.
Suurissa ja kasvavissa kaupungeissa ehdokaslistojen täyteen saaminen ei ole suurin ongelma SDP:lle.
– SDP:llä on tietysti omat vahvuusalueensa alueellisesti ja maaseudulla ehdokashankinta on varmasti vaikeampaa kuin kaupungeissa, koska puolueen kannattajia on suhteessa paljon vähemmän.
Valtakunnallisesta näkökulmasta katsottuna puolueen tulos syntyy noin 60–70 kunnassa.
– Mutta valtaa jaetaan joka puolella Suomea, joten maantieteellisesti kattavuuskin on tärkeää, Tuuri painottaa.
Ehdokashankinta kiihtyy
Kunta- ja aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti huhtikuussa. Tuplavaalit eivät ole haastateltavien mukaan verottaneet kiinnostusta kunta- tai aluevaaleihin.
Vaali-innostus on odotetulla tasolla, Tuuri kertoo SDP:n tilanteesta.
Varila vahvistaa myös kokoomuksen puolesta, että asiat etenevät mallikkaasti.
– Saamme ehdokkaita kiihtyvään tahtiin loppua kohden.
Lue myös: