Puumala valitsi toistamiseen Savonlinnan
Kunnanhallitus esitti neuvotteluja Mikkelin kanssa, mutta valtuusto päätyi samalle kannalle kuin vajaa vuosi sitten.
Päätös uusittiin, koska neuvotteluissa on nyt mukana myös Punkaharju. Mukaan voi tulla vielä myös Kerimäki, jonka valtuusto päättää asiasta ensi maanantaina.
Tavoitteena on, että kunnat yhdistyisivät vuoden 2013 alussa.
Puumala joutuu esittämään kuntajakoselvittäjän asettamista, koska sillä ei ole yhteistä maarajaa muiden neuvottelijoiden kanssa. Selvitettäväksi tulee myös Hurissalon alueen siirtäminen Mikkelin kaupunkiin.
Noin 2 600 asukkaan Puumala kuuluu Mikkelin seutukuntaan. Savonlinnassa on noin 28 000, Punkaharjulla 3 800 ja Kerimäellä 5 600 asukasta.
(KL / STT)