Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi syksyn budjettiriihen näyttävän suuntaa sille, miten uusi hallitus kuntia kohtelee. (Kuva: Henri Salonen)

Antti Rinteen hallituksen todellinen luonne kuntapolitiikan suhteen paljastuu syksyn budjettiriihessä. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina näkee tuoreessa blogissaan erityisen tärkeänä sen, että uusiin kunnille tuleviin tehtäviin löytyy myös rahoitus.

-Kokemus osoittaa, että kulloisenkin hallituksen kuntapolitiikan linjaukset ja tyylilaji paljastuvat yleensä heti alkumetreillä, ja kovin harvoin ne siitä enää muuttuvat. Työnsä nyt käytännössä aloittava Rinteen hallitus tuskin tekee tässä suhteessa poikkeusta, Reina kirjoittaa.

Timo Reinan arvion mukaan hallitusohjelmassa monet kuntataloutta koskevat kirjaukset vastasivat pitkälle Kuntaliiton ja kuntien tavoitteita, mutta elintärkeää kuntien kannalta on, että uusien tehtävien mukana tulee myös uutta rahaa.

-Alustavat Kuntaliiton ja hallituksen arviot kustannusvaikutuksista poikkeavat osin merkittävästikin toisistaan, Reina muistuttaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Joka tapauksessa tilanne on se, ettei kuntatalous kestä enää yhtään ylimääräistä tehtävää ilman lisäeuroja.

-Vaikka kuntiin vaikuttavien veroperusteiden muutosten suhteen alkava vaalikausi vaikuttaa edellisiä hiljaisemmalta, on silti välttämätöntä pitää kiinni kirjauksesta, jonka mukaan kunnat saavat täyden kompensaation valtion päätöksistä aiheutuvista verotulomenetyksistä, Reina vaatii.

Lue Reinan blogi kokonaisuudessaan Kuntaliiton sivuilta. Blogissa juttua myös kuntien roolista työllisyysasteen nostossa ja soten rakentamisessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*