Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii kolmelle rangaistusta Rovaniemen kelkkatehdashankkeesta. Syyttäjä epäilee, että hanketta on vauhditettu lahjuksilla.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimineen Ari Ruotsalaisen epäillään saaneen yli 27 000 euron arvosta etuja tehdashankkeeseen osallistuneilta. Hänen epäillään osallistuneen esteellisenä tehdashanketta koskeneiden päätösten tekoon Rovaniemen kaupunginhallituksessa.

Mainos



 

Lahjusten antamisesta syytetään Nova-johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä.

 

Jupakassa oli myös muita epäiltyjä, mutta syyttäjä teki heistä syyttämättäjättämispäätökset. Syytteeltä välttyivät muun muassa Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardin, keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola ja Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen. Heitä vastaan ei löytynyt näyttöä rikoksista.

 

Kalske katsoi jo aiemmin, ettei kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sampsa Kataja syyllistynyt jupakassa rikokseen. Rikosepäily perustui siihen, että Kataja oli saanut vaalirahaa kelkkatehtaan rakentajan Nova Groupin suunnalta. Tuolloin myös toinen Kevan hallituksen jäsen sai syyttämättäjättämispäätöksen.

 

Kelkkatehdasjupakkaa käsitellään aikanaan Helsingin käräjäoikeudessa.

 
(KL / STT)
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*