Annika Saarikko ei lämpene rokotuspakolle. Kepin sijasta ministeri heiluttelisi rokotekriittisille perheille mieluummin porkkanaa. (Kuva: Seppo Haavisto)

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ei lämpene ajatukselle rokotuspakosta. Viime päivinä julkisuudessa paljon esillä ollut Luodon tuhkarokkotapaus on saanut eri tahoja esittämään Suomeen rokotuspakkoa.

STM:n nettisivuilla maanantaina julkaistussa kolumnissa Saarikko huomauttaa pakon istuvan huonosti suomalaiseen terveydenhuoltoon.

-Nykyinen tartuntatautilaki määrittelee rokotepakon mahdolliseksi valtioneuvoston erillisellä asetuksella sellaisessa tilanteessa, jossa yleisvaarallinen tartuntatauti on esimerkiksi terrorismitekona leviämässä. Tällaista tilannetta emme onneksi ole joutuneet vielä – emmekä toivottavasti koskaan joudukaan – kohtaamaan.

Viikonloppuna opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen esitti pohdittavaksi mallia, jossa lapsilisien ehtona olisi kunnossa olevat rokotukset. Malli on käytössä ainakin Australiassa, jossa rokottamatta jättäminen oikeuttaa leikkaamaan perheen sosiaalitukea. Kepin sijasta Saarikko heiluttelisi rokotuskriittisille perheille kepin sijasta porkkanaa.

-En usko, että eristämällä rokotekriittisiä yhteisöjä yhä syvemmin ja synkemmin vain omaan kuplaansa auttaisimme niitä viattomia lapsia, joita vanhempien rokotevastaisuus valintana eniten koskee.

-Lapsilisän heikennyksen sijaan ajattelen, että fiksumpi tapa olisi tarjota vaikkapa kuukauden ekstralisä niille perheille, jotka ovat lapsen kouluikään mennessä huolehtineet perusrokotukset kuntoon. Kepin sijasta porkkana toimii monesti paremmin, ministeri Annika Saarikko pohtii kolumnissaan.

Tuhkarokkotartunta käynnisti viime viikon lopulla laajan keskustelun rokotusten tarpeellisuudesta. Alle kouluikäinen rokottamaton lapsi sai tartunnan ulkomaan matkallaan.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, jossa Luotokin sijaitsee, on yhteisöjä, joissa rokotekattavuus on selkeästi muuta maata matalampi. Luodon rokotekattavuudeksi on ilmoitettu terveysviranomaisten taholta noin 75 prosenttia. Toistaiseksi ei ole tullut tietoon uusia tuhkarokkotapauksia.

Annika Saarikon kolumni kokonaisuudessaan

 

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*