Noin 5500 savonlinnalaista osoitti mieltä OKL:n puolesta 9. toukokuuta 2016. (kuva: Savonlinnan kaupunki/Sanna Rautiainen)

Savonlinnan tilinpäätös on 6,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen vuodelta 2016.

Pääselitys talouden oikenemiselle on kaupunginjohtaja Janne Laineen mukaan henkilöstön määrän onnistunut vähentäminen. Henkilöstöä on vähennetty kuntaliitostilanteeseen nähden 194:lla vuosien 2013–2016 aikana.

– Vähennys on erittäin raju, lienee ennätysluokkaa Suomessa. Palveluiden taso on kuitenkin pääosin onnistuttu pitämään melko hyvänä, sanoo Laine.

Savonlinna on Jämijärven kanssa Suomen ankarin verottaja. Tämän vuoden veroprosentti on 22,50.

-Tiukkaa taloutta on jatkettava vaikka kaupungin talous onkin nyt saatu kuntoon, jotta veroprosenttia voitaisiin keventää yhdellä prosenttiyksiköllä. Yhden prosenttiyksikön vaikutus kaupungin tuloihin on noin viisi miljoonaa euroa, kaupunginjohtaja Laine kertoo.

Kaupungin talous syöksyi pahasti isojen valtionosuusleikkausten ja kuntaliitosten seurauksena vuosina 2012–2013. Kaupunginjohtaja Laineen mukaan Savonlinnassa ei voida vieläkään hengähtää, sillä OKL:n lakkautuksesta tuleva vaikutus ja sote-uudistus painavat päälle.

– Valtion keskittävä aluepolitiikka on runnonut meitä rajusti. OKL:n lakkauttaminen merkitsee meille samaa kuin jos Tampereelta lopetattaisiin yliopisto.

Neuvottelut OKL:n lakkauttamisen kompensaatioista ovat edelleen kesken.

Kaupunginjohtaja Laineen mielestä samaan aikaan tiukan taloudenpidon kanssa on jatkettava panostuksia elinkeinoelämän kehittämiseen.

– Siinä olemme saavuttaneet onnistumisia. On rakentumassa uusi alue tilaavievällä kaupalle ja teknologiapuiston kolmas laajennusvaihe on käynnistynyt.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä