HAUS kehittämiskeskus Oy:n pitää uudistaa strategiansa ja palvelutarjontansa, jotta se pystyy jatkossa paremmin vastaamaan valtionhallinnon uudistamistyön haasteisiin ja toimimaan hallituksen tukena hallinnon reformien toteuttajana.

Näin toteaa professori Petri Virtanen HAUSin asemaa ja tehtäviä sekä kehittämisvaihtoehtoja käsittelevässä selvityksessään. Virtanen luovutti selvityksensä
kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle tiistaina 10. toukokuuta.

HAUS tuottaa valtionhallinnolle henkilöstökoulutuspalveluja niin sanottuna sidosyksikkönä.

– Selvityksen keskeisimpinä johtopäätöksinä pidän sitä, että supistuvassa valtionhallinnossa on järkevää keskittää valtionhallinnon henkilöstökoulutus ja kehittämiskonsultoinnin toimeenpanoa valtiokonsernin sisällä ja HAUSilla on hyvät edellytykset hoitaa tämä tehtävä, Virtanen toteaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



HAUS voi Virtasen mukaan merkittävästi edistää sitä, että suomalaisesta hallinto- ja johtamisosaamisesta tehdään vientituote.

– Tälle on kysyntää maailmalla ja tällainen toiminta edistäisi myös maan hallituksen tavoitteita koulutusviennin lisäämisessä, Virtanen sanoo.

Ministeri Vehviläisen mukaan kesäkuussa nimitettävä yhtiön uusi hallitus saa tehtäväkseen kehitystyön käynnistämisen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*