Imatran ratkaisu voi johtaa siihen, että eteläkarjalainen hoiva ulkoistuu vähitellen, arvelee Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen. (Kuva: Seppo Haavisto)

Imatran kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Imatra myisi sote-palveluyhtiö Attendolle yhdeksän kaupungin omistamaa kiinteistöä.

Kaupalla pyritään kaupungin mukaan parantamaan Imatran kilpailukykyä sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä erityisryhmien asumispalveluiden osalta.

– Kyse on rakennuksista, joiden käyttö ei ole meidän hallinnassamme. Niistä luopuminen on omistajapolitiikkamme mukaista, Imatran kaupungin talousjohtaja Kai Roslakka perustelee kaupungin verkkosivuilla.

Attendo aikoo purkaa huonokuntoisimmat rakennukset ja sitoutuu rakennuttamaan kolme uudisrakennusta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hoiva- ja asumispalvelupaikkoja Attendo aikoo rakentaa 120 asiakkaalle, ja lisäksi sopimukseen kuuluu yhden noin 15-paikkaisen kehitysvammaisten palvelutalon rakentaminen, Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen sanoo tiedotteessa. Attendon mukaan investoinnin suuruus on 15 miljoonaa euroa.

Kaupan kokonaisarvo on reilut 21 miljoonaa euroa. Realia Managment Oy on arvioinut kiinteistöjen arvot. Imatran kaupungin mukaan sopimushinta on linjassa ulkopuolisen arvioijan laskelman kanssa.

– Tämän kaupan ansiota kaupunkikonsernin lainamäärä laskee merkittävästi. Ilman kiinteistökauppaa mahdollisesti tarpeettomiksi jäävät kiinteistöt koituisivat veronmaksajille kalliiksi esimerkiksi alaskirjausten osalta, Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, kok., toteaa.

Etelä-Saimaa-lehden haastattelema Etelä-Karjalan sosiaali- terveyspiirin toimitusjohtaja Pentti Itkonen arvelee, että Imatran ratkaisu saattaa johtaa muihin vastaavanlaisiin ratkaisuihin maakunnassa.

– Voi olla, että eteläkarjalainen hoiva ulkoistuu vähitellen, Itkonen sanoo.

Itkonen pitää yllättävänä, ettei Imatra kertonut kauppa-aikeistaan Eksotelle etukäteen. Itkosen mukaan kuntien kanssa on sovittu, että valmisteluista kerrotaan puolin ja toisin.

Attendo on viime aikoina ostanut useilta kunnilta kiinteistöjä sote-rakennuksista kunnantaloihin.

Aiemmin aiheesta:

Kaavi myy terveyskeskuksen ja kunnantalon Attendolle – Kunnanjohtaja: Säästöistä ja työpaikoistahan tässä on kysymys

Sote-kiinteistöjä kaupataan palvelujen ja elinvoiman säilyttämiseksi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*