Vaikka sote-uudistuksen kapitaatiokorvaus tulisi korkeimmalla tasolla, korvaus ei tule kunnolla kattamaan nykyisten palvelujen kustannuksia, Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopanen sanoo. Kuvassa Kaavin terveysasema. (Kuva: Kaavin kunta/ Helena Miettinen)

Kaavin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina esityksen kunnan sote-kiinteistöjen ja kunnantalon myymisestä sote-palveluita tuottavalle Attendolle.

Kauppaan sisältyvät terveyskeskus, tasearvoltaan 895 000 euroa, ja Kaavin palveluasunnot, tasearvoltaan 841 000 euroa. Kunnantalo myydään tasearvoltaa  565 000 eurolla.

Kunnantalo on määrä purkaa, ja sen tilalle rakennetaan 60-paikkainen ikääntyneiden hoivakoti.

Kunnanhallitus oli päätöksessään yksimielinen.

Kauppoja kunnanhallitukselle esitelleen kunnanjohtaja Ari Sopasen mukaan kaupan taustalla on sote-uudistuksen tuoma muutos taloudellisesti ja palvelurakenteeseen. Vaikka maakunta vuokraa sote-kiinteistö kunnilta sote-maakuntauudistuksen alussa kolmeksi vuodeksi, palveluja tarkasteltaneen kriittisesti jo tuona määräaikana.

Kauppa-aikeiden taustalla oli myös arvio, että maakunnan rahoitus alenee vuosina 2020-2024 yhteensä 20 miljoonalla eurolla ja kiinteistöjen korot ja ikävaikutteiset menot kasvavat.

Edes korkein kapitaatiokorvaus ei riitä nykytasoon

Kyse on palveluiden turvaamisesta pidemmällä tähtäimellä ja tietenkin työpaikkojen turvaamisesta, Sopanen sanoo Kuntalehdelle.

– Kuten tiedetään, kaiken takana on se, että rahaa pitää säästää, koska mm. vanhusväestön määrä tulee lisääntymään dramaattisesti.

Maakuntien asemaa Sopanen pitää tukalana.

– Valtion antama rahamäärä vähenee, maakunnan uusien sote-kiinteistöjen vuosittaiset korkokulut ja poistot lisääntyvät merkittävästi, maakunta kohtaa yksityisen kilpailun ja joutuu samalla keskittämään palveluja ja vuokraamaan kiinteistöjä suht käyvällä vuokralla – ja palkkaamaan kunnista siirtyvät henkilöt pienenevään volyymiiin.

Sopasen mielestä on selvää, että kaikki palvelut eivät voi säilyä Kaavin tapaisessa kunnassa. Vaikka kapitaatiokorvaus tulisi korkeimmalla tasolla, korvaus ei tule kunnolla kattamaan nykyisten palvelujen kustannuksia, Sopanen sanoo.

– Vertaamalla kapitaatiokorvauksen ja avohoidon nykytason erotusta, jokainen voi vetää johtopäätöksen, että palvelut eivät tule nykymittapuulla säilymään. Siipiä vedetään suppuun jo myös Eksotessa, Siun sotessa ja Päijät-Hämeessä yhden jos toisenkin asian suhteen, Sopanen luettelee.

Yksityiset hallitsevat pelin

Myös tuleva maakunnan päätöksentekomalli vaikuttaa sote-kiinteistöjen myyntihaluihin. Kunnanhallituksen esittelytekstissä ennakoidaan, että maakuntavaltuuston kokoonpanon muodostuu Kaavia isompien kuntien edustajista: Kuopiosta, Iisalmesta, Siilinjärvestä, Varkaudesta.

Vaalitutkija Sami  Borg arvioi viime viikolla, että koska sotesta päättäminen siirtyy maakuntaan, sote-ammattilaisia nähtäneen pyrkimässä maakuntavaltuustoihin. Sopanen ei tästä yllättyisi.

– Säästöjen syntymiseksi tarvitaan netin kautta kehitettäviä palveluja, liikkuvia palveluja, uusia toimintatapoja, tehokkaita toimitiloja. Yksityiset hallitsevat tämän pelin. Haaste on siinä, että maakunta ei alussa hallitse.

– Säästöt syntyvät, koska valtio antaa vain tietyn rahamäärän: maakunnan tehtävä on hoitaa palvelut sillä rahalla. Silloin tarvitaan kovan luokan ammattilaisia myös maakuntavaltuustoihin.

Juttua muokattu 25.4. klo 10.20: Päivitetty 19.4. julkaistuun juttuun kunnanhallituksen päätös.

Aiemmin aiheesta:

Sote-kiinteistöjä kaupataan palveluiden ja elinvoiman säilyttämiseksi

Hollola myy lisää kiinteistöjä Attendolle – Hämeenkosken kunnantalokin menossa kaupaksi

Hirvensalmi päätti myydä kiinteistöt Attendolle

Toholampi myi sote-rakennukset

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Jäitä hattuun. Eihän Kaavilla ole edes nopeita laajakaistayhteyksiä. Vähintään 100Mb/s.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*