Juha Sipilä myönsi, että maakuntauudistuksen siirtymisellä toistamiseen vuodella eteenpäin olisi merkittävät seuraukset. (Arkistokuva: VNK/Lauri Heikkinen)

Pääministeri Juha Sipilän, kesk., mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantulon alkaminen vuoden 2020 sijasta vuonna 2021 on lähellä, jos eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö uudistuksesta ei valmistu heinä-elokuun taitteeseen mennessä.

Sote-valiokunnalta odotetaan mietintöä lakiesityksen jatkolinjauksista perustuslakivaliokunnan vaatimusten mukaan. Vaatimuksia on paljon, ja mietinnön laatiminen vie aikaa. Eduskunnan on tarkoitus jäädä istuntotauolle tämän viikon jälkeen.

Valiokunnan työskentelyaikataulun pitäisi selvitä tiistaina. Juhannuksen alla valiokunnassa puhkesi ankara riita työskentelyaikataulusta.

Sipilä sanoi Ylen A-studiossa maanantai-iltana, että paljon selviää tiistaina, kun arvio työskentelyaikataulusta saadaan.

– Jos se [mietinnön valmistuminen] menee heinä-elokuun vaihteesta eteenpäin, tiedämme varmasti että uudistus siirtyy vuoteen 2021. Se on virkamiesten arvio aikataulusta, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, etteikö näin olisi, Sipilä sanoi.

Tämä merkitsisi pääministerin mukaan paljon enemmän vain vuosiluvun muutosta lakitekstissä. Vaikutus olisi niin iso, että hallituksen luottamuksen mittaaminen olisi edessä. Tästä on Sipilän mukaan jo keskusteltu hallitustrion kesken.

– Ollaan mietitty että jos näin käy, pitää harkita annammeko hallituksen tiedonannon ja mittaamme sillä tavoin sen, onko eduskunta valmis viemään eteenpäin muutetussa muodossa.

Jo ennen Sipilän esiintymistä A-studiossa hallituspuolueista oli todettu Demokraatille, että uudistuksen aikataulu siirtyy jälleen.

Sote-valiokunnan jäsen, keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen totesi lehdelle, että mietintö ei tule olemaan valmis heinäkuun lopussa.

– Tämän siirtymävaiheen kulut ovat mittavat olleet jo nyt ja tulevat olemaan. Vielä enemmän olen kyllä huolissani siitä, että mitä käy kunnille, kuntayhtymille ja myös järjestöille, joilta on tullut vain enenevästi viestiä, että ostotarjouksia tulee olemaan. Se kiihtyvällä tahdilla tämä hallitsematon yksityistyminen tulee jatkumaan vuoden, Heikkinen ennusti.

Pohjois-Karjalan maakuntauudistuksen projektijohtaja Jarno Turunen twiittasi tiistaiaamuna toivovansa edelleen, että uudistus saataisiin käyntiin vuonna 2020.

Myös kokoomuksen Sari Sarkomaa myönsi Demokraatille, että urakka lakiesitysten uudelleen muotoilussa on liian iso, että valmista voisi olla heinäkuun loppuun mennessä.

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo puolestaan ilmoitti uudistuksen siirtymisestä Twitterissä.

– Sote- ja maakuntauudistuksen huolellinen käsittely eduskunnassa vaatii sen verran paljon aikaa, että maakuntien järjestämisvastuu siirtyy eteenpäin vuodella vuodesta 2020 vuoteen 2021. Tärkeintä on että hyvä uudistus viedään onnistuneesti maaliin, Elo twiittasi.

Perjantaina tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun perustuslakivaliokunta antoi hallituksen edellisestä sote-lakiesityksestä lausunnon, joka lopulta johti uudistuksen lykkääntymiseen aiotusta vuoden 2019 alusta vuoden 2020 alkuun.

Uudenmaan sote-muutosjohtaja Markus Sovala, kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ja projektijohtaja Päivi Nerg pohtivat aikataulumuutoksen vaikutuksia Twitterissä.

Lue myös:

Kuntaliiton Lamminmäki: Uudistuksen epäselvä oikeustilanne voi halvaannuttaa toimeenpanon

Juttua muokattu 26.6. klo 8.35: lisätty reaktioita Twitterissä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*