HUSin mukaan lakon aikana on ollut tilanteita, joissa työvuoroihin ei ole tullut sovittua määrää henkilöstöä. Kuva: Ville Miettinen

Perjantaina alkaneen hoitajien lakon vaikutukset alkavat tällä viikolla näkyä toden teolla useissa toiminnoissa, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri arvioi.

Haastavin tilanne tulee olemaan leikkaustoiminnassa, erityisesti sydän- ja syöpäleikkausten osalta, sanoo hallinnollinen ylilääkäri Veli-Matti Ulander tiedotteessa.

Neuvottelut välttämätöntä suojelutyötä tekevien hoitajien määrästä jatkuivat sunnuntaina vaikeina. Ulanderin mukaan työntekijäjärjestöjen myöntämä suojelutyön määrä on potilaiden kannalta epäinhimillinen ja riittämätön.

Lakon vuoksi kiireetön hoito on keskeytetty, samoin osa kiireellisestä hoidosta, lakon piirissä olevissa sairaanhoitopiireissä. Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, jonka tekeminen työtaistelun aikana on välttämätöntä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi tai sellaisen omaisuuden suojelemiseksi, mikä erityisesti vaarantuu työtaistelun vuoksi.

-Työntekijäjärjestöjen näkemys suojelutyöhön tarvittavan henkilökunnan määrästä eroaa HUSin lääketieteellisten asiantuntijoiden näkemyksestä. Lähtökohtamme on, että kriittinen, henkeä turvaava ja vammautumista ehkäisevä hoito pitää turvata, Ulander sanoo.

Kuudessa sairaanhoitopiirissä alkaneen lakon piiriin kuuluu noin 25 000 hoitajaa. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kertoi 31.3. aloittavansa lainvalmistelun kansalaisten hengen ja terveyden sekä potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Käytännössä lakiuudistuksella voitaisiin määrätä lakossa olevia hoitajia töihin, jos potilasturvallisuuden katsotaan vaarantuvan liikaa.

Aluehallintovirastoilta saamiensa tilannekuvatietojen perusteella STM on arvioinut, että työtaisteluun varautuminen ja siihen liittyvät alueelliset neuvottelutilanteet sisältävät ilmeisen riskin potilasturvallisuuden välittömästä vaarantumisesta, mikäli voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvat varautumistoimet ja niiden toimeenpano, kuten suojelutyö, osoittautuvat riittämättömiksi.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen syyttää sairaaloiden johtoa virheellisten tietojen antamisesta ja pelottelusta.

– Sairaaloiden johto on nähtävästi valinnut viestintälinjan, jossa se virheelliseen tietoon perustuen ja pelottelemalla pyrkii murtamaan lakkoa ja vaikuttamaan kansalaisten mielipiteeseen hoitajien laillisesta lakosta. Tai sitten johtajat eivät tiedä, mitä heidän johtamissaan sairaaloissa tapahtuu. Kumpikin vaihtoehto on yhtä huono, Rytkönen sanoo tiedotteessa.

Hoitajajärjestöjen mukaan on selvää, että lakko pakottaa ajamaan sairaaloiden toimintoja alas. Ensimmäisenä lakkopäivänä aiheutuneet sekavat tilanteet sairaaloissa johtuivat hoitajajärjestöjen mielestä sairaaloiden huonosta valmistautumisesta.

HUSin hallintoylihoitaja Marja Renholmin mukaan pyydetty ja toteutunut suojelutyö eivät ole aina kohdanneet toisiaan.

– Meillä on ollut tilanteita, joissa kaikkiin työvuoroihin ei ole tullut henkilöstöä sitä määrää, joka työntekijäjärjestöjen kanssa on sovittu.

Lue myös:

KT pelkää lakon vaarantavan kansalaisten terveyden ja vaatii suojelutyön lainsäädännön uudistamista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä