Tarkennustarvetta selvästi on ja alkuvuonna on päätösten aika, Päivi Nerg sanoo hyvinvointialueiden ICT-valmistelun lisärahoituksesta. Kuva: Kunta.tv

Hyvinvointialueilla on suuri huoli toimeenpanon valmistelun rahoituksen riittävyydestä mm. alueiden ICT-ratkaisujen valmistelussa.  

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen ja Pirkanmaan sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala pitävät mahdollisena, että tehtäviensiirto ei onnistu turvallisesti ja lainmukaisesti, jos rahoitusta ei korjata. 

Hokkasen mukaan rahoitustarve on mahdollisesti arvioitu väärin. Herrala pitää outona sitä, että alueiden kuvausta kunkin omasta tilanteesta ja rahoituksen tarpeesta ei ole painotettu rahoituspäätöksessä riittävästi. 

Sote-uudistuksen erityisasiantuntija Karri Vainio Kuntaliitosta muistuttaa, että uudistuksen toimeenpanon aikataulu on erittäin kiireinen, eikä valmiiksi haastavaa tilannetta tulisi entisestään vaikeuttaa sillä, että alueet jätetään epävarmaan tilanteeseen käytettävissä olevan muutosrahoituksen kokonaismäärän osalta.  

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-On sinänsä hienoa, että ministeriöt ja sote-ministeriryhmä ovat luvanneet tarkastella asiaa ja tehdä tarvittavia tarkistuksia lisätalousarvioiden kautta. Pelkkien lupausten varassa, ei kuitenkaan uudistuksen täysipainoinen toimeenpano alueilla ole mahdollista.  

Vainion mukaan vallitsevassa tilanteessa valtiolta pitäisi nyt löytyä riskinottokykyä ja halua rahoituksen riittävän tason varmistamiseksi, eikä uudistuksen toimeenpanon onnistumista tulisi lähteä vaarantamaan.  

– Toimeenpanovaihe on väärä paikka myös hakea säästöjä ja alimitoitettu rahoitus voi johtaa alueilla sellaisiin hätäratkaisuihin, jotka pidemmällä aikataululla voivat käydä kalliiksi sekä taloudellisesti, että uudistukselle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta. 

Niin valtiovarainministeriöstä (VM) kuin sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) vakuutetaan, että rahoitusta tarkastellaan vielä alueiden toimittamien taloustietojen perusteella. 

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg VM:stä sanoo, että huoli toimeenpanorahoituksen riittävyydestä on erittäin tuttu.  

-Asia noussut esille jo syksyllä. Joulukuussa sovittu yhteiset mekanismit asiaa tarttumiseksi Ja olemme siihen liittyen juuri saaneet alueiden arviot tämän vuoden talousarvioista ja sitä kautta myös lisärahatarpeista. Prosessi etenee ja ratkaisuja tehdään nopealla aikataululla. Käyntiinlähtö ei jää tästä kiinni, Nerg vakuuttaa. 

Nerg myöntää, että ”tarkennustarvetta selvästi on” sekä määrässä että aikataulussa. 

-Rahoitustarve on arvioitu monivuotisesti ja keskimääräisillä tiedoilla etenemisen aikatauluista ja tarpeista.  

Niin Mikko Hokkanen kun Jaakko Herrala muistuttavat, että rahaa tarvitaan pian, kun lyhyt valmisteluaika juoksee koko ajan. 

– Hyvinvointialueiden vuoden 2022 toimeenpanon rahoitusprosessi juuri nyt akuutissa vaiheessa. Alkuvuonna on päätösten aika, Päivi Nerg sanoo. 

Lisää aiheesta:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*