kasvomaski suojakäsineiden peittämissä käsissä
Kanta-Hämeen alueen sairaaloiden merkittävien henkilö- ja osastokaranteenien vuoksi joudutaan tekemään henkilöstön siirtämistä osasto- ja päivystystoiminnan turvaamiseen seuraavan kahden viikon ajalle. Kanta-Hämeen keskussairaalan osalta kaikki sellainen toiminta, mikä on mahdollista toteuttaa etäyhteyksin, pyritään näin toteuttamaan. Kuva: Pixabay

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä suosittaa alueelle etäopetukseen siirtymistä viimeiseksi kouluviikoksi 31. toukokuuta alkaen. Etäopetussuositus koskee toisen asteen koulutusta ja yläkouluja koko maakunnassa, mutta jokainen kunta tarkastelee tilannetta alueellisen epidemiatilanteen pohjalta.

Taustalla on maakunnan koronatilannetta huomattavasti vakavoittanut Intian-variantin leviäminen, joka on aiheuttanut sairaalaepidemioita ja jonka tartuttavuus on muita viruksen variantteja korkeampi.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (KHSHP) mukaan virus on päässyt leviämään myös oppilaitoksiin Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla aiheuttaen laajoja altistumistilanteita ja karanteeneja.

Sairaanhoitopiirin mukaan terveydenhuollon kantokyky maakunnassa ei kestä enää lainkaan lisäkuormitusta myöskään tartunnanjäljityksen osalta, joten maakuntaryhmä päätti suositella etäopetukseen siirtymistä.

– Alakouluikäisten ja varhaiskasvatuksen osalta päädyttiin jatkamaan lähitoimintaa, mutta alueelliset etäopetusratkaisut alakoulujenkin osalta ovat suositeltavia, mikäli on altistuksia useammalla luokalla. Varhaiskasvatuksen ryhmät suositellaan pitämään ennallaan ja pieninä kesäkuun ajan, maakunnan pandemiaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo tiedotteessa.

Maakuntaryhmä pohti myös ryhmäharrastustoimintojen keskeyttämistä, mutta päätyi siihen, että oman maakunnan sisällä toiminta voi jatkua toistaiseksi ennallaan. Lasten ja nuorten kilpasarjojen osalta kuitenkin suositellaan, että peli- ja turnausmatkat maakunnan rajojen ylitse keskeytetään 15. kesäkuuta asti, jotta Intian-variantti ei leviäisi muihin maakuntiin.

Kuntavaalikampanjoinnin osalta maakuntaryhmä muistuttaa, että tilaisuuksissa tulee tilaisuuden järjestäjän huolehtia, että missään vaiheessa ei ylity maksimissaan 10 henkilön rajoitus.

Tapahtuman järjestäjän vastuulla on huolehtia myös turvavälien toteutumisesta ja hygienian noudattamisesta.

Etäyhteyksillä kaikki mahdollinen

Jotta sairaalaepidemiat saataisiin rajautumaan, seulontatestauksia jatketaan niin potilaiden kuin henkilökunnan osalta. Kaikkien karanteeniin asetettujen ja näiden perheenjäsenten osalta pyritään niin ikään mahdollisuuksien mukaan tekemään seulontaa.

– Suosittelemme kaikkien karanteeniin määrättyjen perheenjäsentenkin osalta omakaranteenia, jos se vain on mahdollista. Perusterveydenhuollossa pyritään seulomaan kohdennetusti myös perheenjäseniä.

Merkittävien henkilö- ja osastokaranteenien vuoksi Kanta-Hämeessä joudutaan tekemään henkilöstön siirtämistä osasto- ja päivystystoiminnan turvaamiseen seuraavan kahden viikon ajalle.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa pyritään toteuttamaan etäyhteyksin mahdollisimman paljon toimintoja.

Operatiivisen leikkaustoiminnan osalta kaikki ei-kiireelliset toimenpiteet siirretään seuraavien viikkojen osalta, ja myös päiväkirurgista toimintaa joudutaan vähentämään.

Myös kaikkea muuta kuin psykiatrian puolen poliklinikkatoimintaa ajetaan alas henkilöstön riittävyyden takaamiseksi kriittisissä toiminnoissa.

– Kaikkiin potilaisiin, joiden aika joudutaan siirtämään, ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä ja lääketieteellisin perustein kaikkein kiireellisimmät potilaat tapauskohtaisen arvion mukaisesti tarvittaessa siirretään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin operoitavaksi, mikäli tilanne jatkuu. Näillä toimenpiteillä pyrimme turvaamaan osastoillamme olevien potilaiden hoidon sekä keskeisimmät toimintomme eli päivystyksen, tehohoidon ja synnytykset, Sally Leskinen kuvailee.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä