Isot muutokset ovat tasapainottaneet hyvinvointialueiden taloutta – ”Tarvitaan toiminnan ja päätöksenteon rohkeutta jatkaa uudistuksia”

Hyvinvointialueilla on onnistuttu tasapainottamaan taloutta, vaikka esimerkiksi kotihoidon kattavuus on laskenut ja ympärivuorokautisen hoivan osuus pysynyt korkeana, mikä on ristiriidassa tavoitteiden kanssa tukea ikääntyneiden asumista kotona, THL tiedottaa. Kuva: Seppo Haavisto
Julkaistu Muokattu

Hyvinvointialueet ovat saaneet talouttaan aiempaa parempaan tasapainoon ja löytäneet uusia tapoja turvata palvelujaan vaikeassa tilanteessa.

Vaikka talouskehitys on kohentunut useilla alueilla, etenkin väestöltään vähenevillä alueilla tilanne on edelleen haastava.

Vain harva alue saa tavoitteen mukaan katettua taloutensa alijäämän vuoden 2026 loppuun mennessä.

Nämä tiedot selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedottaessa vuotuisesta arviostaan koskien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä.

Tarvitaan rohkeutta

Palveluverkkojen uudistukset etenevät eri tahtiin, ja päätöksenteko uudistusten toimeenpanosta on monin paikoin hidasta.

– Hyvinvointialueilla on tehty iso työ talouden tasapainottamiseksi ja palvelujen turvaamiseksi, sanoo johtaja Piia Aarnisalo THL:stä.

– Nyt tarvitaan toiminnan ja päätöksenteon rohkeutta jatkaa uudistuksia myös rakenteiden tasolla, jotta muutos kantaa pitkälle tulevaisuuteen, Aarnisalo lisää tiedotteen mukaan.

Vuoden 2025 aikana hyvinvointialueet ovat muuttaneet palveluverkkojaan keskittämällä fyysisiä palvelupisteitä suurempiin yksiköihin ja kuntakeskuksiin sekä laajentamalla digitaalisten palvelujen tarjontaa.

Yhtenäisten asiakas- ja potilastietojärjestelmien käyttöönotossa on edistytty huomattavasti useilla lähtötilanteeltaan hajanaisilla alueilla.

Hyvinvointialueet ovat jatkaneet palvelujen uudistamista myös kansallisten kehittämishankkeiden kautta, THL:n tiedotteessa kerrotaan.

Useilla alueilla on edetty toimintamallien yhdenmukaistamisessa ja vaikuttaviksi todettujen käytäntöjen levittämisessä osaksi arjen perustyötä.

– Hyvinvointialueilla on paljon hyviä käytäntöjä, joita kannattaa nyt levittää yli alue- ja organisaatiorajojen. On tärkeää, että kehittämistyö jatkuu pitkäjänteisesti, ja että sen tulokset juurtuvat osaksi palvelujärjestelmää, sanoo THL:n palvelujärjestelmäjohtaja Anu Niemi.

Alueellinen eriytyminen lisääntyy

Suomen väestö ikääntyy nopeasti ja keskittyy alueiden keskuskaupunkeihin.

Yli 85-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Kehitys lisää iäkkäiden palvelutarpeita ja haastaa erityisesti harvaan asuttujen alueiden palvelurakenteita.

Kotihoidon kattavuus on laskenut ja ympärivuorokautisen hoivan osuus pysynyt korkeana, mikä on ristiriidassa tavoitteiden kanssa tukea ikääntyneiden asumista kotona.

THL:n mukaan palvelujen uudistaminen edellyttää, että painopiste siirtyy aidosti kotiin ja arjen ympäristöön vietäviin ratkaisuihin.

– Palvelurakenteen uudistuminen on välttämätöntä, jotta iäkkäiden kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata kestävästi. Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka tukevat arjessa asumista ja varhaista tukea kaikilla alueilla, toteaa johtava asiantuntija Nina Knape.

Henkilöstötilanne on useilla alueilla kohentunut ja vuokratyövoiman käyttöä on vähennetty, THL tiedottaa.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta monista eri ammattiryhmistä – erityisesti lääkäreistä ja psykologeista, paikoin myös sosiaalityöntekijöistä – on yhä pulaa.

Henkilöstön eläköityminen lisää painetta palvelujen turvaamiseen, mikä edellyttää alueilla ennakoivaa henkilöstösuunnittelua sekä panostusta nykyisen henkilöstön työhyvinvointiin.

Matalan kynnyksen palveluja tarvitaan

THL:n arvioinnin mukaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa varhaisen tuen saatavuus on monilla alueilla edelleen riittämätöntä, mikä näkyy kalliiden korjaavien palvelujen runsaana käyttönä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet kuntien ja järjestöjen kanssa tehtävälle yhteistyölle on monilla alueilla pääosin luotu, mikä tarjoaa hyvän pohjan ehkäisevän työn vahvistamiselle.

Nina Knapen mukaan palvelujärjestelmän kestävyyden kannalta on olennaista, että osana palvelujen ja palvelurakenteiden uudistamista vahvistetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää työtä.

– Se vaatii yhteistyötä kaikilla tasoilla – kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtakunnallisesti, Knape painottaa.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS