maapallo, jolla on suojamaski, kohtaa viruksia
Jyväskylän paha koronatilanne on helpottunut. Kaupunki on yhä valmiudessa palauttamaan rajoituksia voimaan, mikäli tilanne lähtee jälleen heikkenemään. Vaikka lasten harrastusten rajoituksia poistettiin, muut voimassa olevat rajoitukset mm. aikuisten liikuntaharrastusten, kokoontumisrajoitusten ja maskisuositusten osalta pysyvät kuitenkin voimassa. (Kuva: Pixabay)

Jyväskylän vakavaksi yltynyt koronatilanne on rauhoittumaan päin, kaupunki tiedottaa.

Tällä viikolla Jyväskylässä on todettu 47 uutta korontartuntaa, kun niitä viime viikolla todettiin 123 ja sitä edeltävällä viikolla 240.

Tammikuun lopussa mm. opiskelijoiden parissa nopeasti levinnyt virus aiheutti Jyväskylässä laajat ja tiukat rajoitustoimet, kun kaupungin koronatilanne eteni leviämisvaiheeseen.  Karanteeneja määrättiin 10 koululle ja 400 oppilaalle, yläkoululaiset siirrettiin etäopetukseen viikoksi ja nuorisotilat suljettiin ja läpi syksyn auki pidetyt alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa lopettiin.

– Käytännössä neljän seinän sisällä on nyt prosentti Jyväskyläläisistä. Se on valtava määrä ihmisiä ja varmasti jo koettelee monen asukkaan hyvinvointia ja jaksamista, kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä totesi toissa viikolla laajoihin karanteeneihin viitaten.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut niin, että alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa voidaan avata 15.2. alkaen, samoin kaupungin kirjastot ja museot koronaohjeet huomioiden, Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä linjasi tänään.

Lisäksi kaupunki keventää myös oppilaitoksille antamaansa laajaa etäopetussuositusta siten, että lähiopetus voidaan jälleen mahdollistaa kriittisillä aloilla sekä portaittain myös lukioissa. Alkuviikosta Jyväskylän kaupunki avasi myös omat yläkoulunsa lähiopetukselle. 

Koronatilanne on edelleen aktiivinen ja voi muuttua nopeasti, Ilkka Käsmä muistuttaa tiedotteessa.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto kehuu niin kaupunkilaisten kuin oppilaitosten toimintaa tukalassa tilanteessa.

Koiviston mukaan erityiskiitoksen ansaitsee kaupungin sote-henkilöstö, sillä koronajäljitystä vahvistettiin nopeasti muiden palveluiden henkilökunnalla.

– Se toimi jälleen erittäin tehokkaasti suuren paineen alla. Palveluissa tehtiin valtava selvitystyö ja asetettiin jälleen karanteenit oikein. Siten tartunnat saatiin pysäytettyä, vaikka tilanne hetkellisesti tuntui karkaavan käsistä, Koivisto sanoo.  

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*