Ruoka-apua toimitetaan Tampereella aattoon asti, ja siten pyritään varmistamaan, että jokainen ruokaa tarvitseva myös saa sitä, sanoo elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen Ruokapankista.

Korona-aika on lisännyt ruoka-avun tarvetta Tampereella, sanoo elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen, joka työskentelee Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun keskuksessa Ruokapankissa.

Ruokapankin asiakkaita ovat pääsääntöisesti pienituloiset, kriisiavun tarpeessa olevat henkilöt ja perheet.

-Ruoka-avun tarvetta on koronan aikana 25 prosenttia enemmän kuin ennen korona-aikaa on ollut, Palkonen sanoo Kuntalehdelle.

Tampereen kaupungin palvelujohtaja Maritta Närhi arvioi avun tarpeen kasvun vielä suuremmaksi.

– Ruokajonoissa on 30 prosenttia enemmän ihmisiä, Närhi vertaa korona-aikaa ja koronaa edeltänyttä aikaa.

Elokuussa SPR:n ruoka-avun jakelupisteestä Tampereella oli haettu ruokakasseja viisi kertaa enemmän kuin tavallisesti. Kasvaneen kysynnän vuoksi hävikkiruokaa ei riittänyt kaikille ja ruokakasseja on jouduttu koostamaan kuiva-aineista ja säilykkeistä.

Ruoka-avun tarve on näkynyt kaupungin toiminnassa myös ruokakauppoihin annettujen maksusitoumusten määrän huomattavana kasvuna.

Turvatoimet käytössä ruoanjaossa

Koronakevään poikkeusoloissa ruokaa jaettiin suoraan koteihin.

– Nyt olemme jakaneet suoraan kylmäautosta ruokapysäkeillämme, Marja Palkonen kertoo.

Ruokapankki toimii keskistettynä toimijana, joka auttaa Tampereen muita toimijoita.

– Ne joille me toimitamme, jakavat ovilla kasseja.

– Edellytämme, että ruoka-apua hakemaan tuleva käyttää maskia. Jaamme maskeja paikan päällä ja pidämme huolta turvaväleistä, Palkonen kertoo koronakäytännöistä.

Miten käy ensi vuonna?

Ruoka-avun toimijoita valtakunnallisesti kokoava, Kirkkopalvelut ry:n organisoima Ruoka-apu.fi-palvelu ilmaisi vastikään huolensa ruoka-avun lähitulevaisuuden haasteista, joita lisäävät koronakriisin kerrannaisvaikutukset.

Toimintaan lyövät painetta huoli rahoituksen ja ruuan riittävyydestä, tekijöiden ja vapaaehtoisten jaksamisesta sekä ruoka-avun tarpeen jatkuva, voimakas kasvu.

– Toiminnan suunnittelu vuodelle 2021 on äärimmäisen haastavaa, järjestö muistutti tiedotteessaan.

Järjestön mukaan koronavuoden suojavarusteinvestoinnit ja lisäruuan ostamisen tarve ”ovat vieneet monen järjestön talouden kriittiselle selviytymisen rajalle”.

–  Järjestö-, kunta- tai seurakuntarahoitus on monelle toiminnan edellytys, mutta usea toimija kertoo, että ensi vuoden rahoitus on joko kokonaan auki tai sitä ollaan voimakkaasti supistamassa.

Auttajat poikkeuksellisesti ostaneet ruokaa

Tampereen kaupunki myönsi elokuussa Ruokapankille 50 000 euron avustuksen koronaviruspandemian aikaisen ruoka-apujakelun keskuksena toimiseen. Lisäksi vuodelle 2021 toimintaan on linjattu 100 000 euron avustus, palvelujohtaja Maritta Närhi kertoo.

Ruoan kysyntä on ollut niin kovaa, että poikkeuksellisesti Ruokapankissakin on turvauduttu ruoan ostamiseen, jotta sitä riittäisi kaikille jaettavaksi, Marja Palkonen sanoo.

Kasvaneeseen tarpeeseen vastaamisessa auttoi mm. lokakuussa käynnistetty keräys.

– Elintarviketeollisuus ja tukkuteollisuus ovat lahjoittaneet tavallista enemmän. Ostoruuan määrä on ollut isompi kuin normaaliolosuhteissa. En usko että kellään jakajalla on ollut tilannetta että pitäisi eioota jakaa, Palkonen sanoo.

Keväällä ruokapankin toiminta laajenee myös käytössä olevien tilojen osalta: nykyisten 500 neliöön sijasta toiminta jatkuu 1 000 neliössä keväällä.

– Varaudutaan siihen, että tämä pandemia ei varmaan ole viimeinen tilanne, jossa ruoka-apua tehostetusti tarvittaisiin.

Jouluna ruokaa riittää jokaiselle

Joulu nostaa joka vuosi ruoka-avun kysyntää.

Tänä jouluna Tampereen Ruokapankista lähtee ruokaa kassiin pakattuina, kaksi kassia avustuksen saajaa kohden. Toisessa kassissa on kuivatuotteita ja toisessa kylmätuotteita.

– 1 500 kappaletta kahden kassin avustuksia, eli 3000 ruokakassia yhteensä, Marja Palkonen kertoo.

-Lisäksi lähtee laatikkoihin pakattua ruokaa tuhannelle ihmiselle edelleen jaettavaksi SPR:lle ja Viaidalle.

Pakkaaminen tapahtuu täysin vapaaehtoisvoimin. Se alkoi torstaina ja jatkui lauantai-iltaan kuivapakkausten osalta. Sen jälkeen pakattiin kylmätuotteet.

– Kuljetus ruokapysäkeille ja muille toimijoille alkoi maanantaina jatkuu keksiviikkoon, Palkonen kuvailee jouluviikon ohjelmaa.

Aatonaattona iltakuudelta pitäisi kaikki ruoka olla maailmalla. SPR jakaa aatonaaton iltana ruokaa ja Viadia vielä jouluaattona Tampereen keksustassa.

-Sillä lailla varmistetaan, että jos ihminen tarvitse apua, hän saa varmasti sitä ruoka-aputoimijoilta. Kenenkään ei tarvitse olla ilman ruokaa, Marja Palkonen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä