Kotkan Energia laajentaa palvelutarjontaansa yrityksiin päin. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntien energiayhtiöt järjestelevät omistuksiaan Kotkassa. Kotkan kaupungin omistama Kotkan Energia ostaa Kajaanin ja Sotkamon omistamalta Loiste Oy:ltä Karhu Voima Oy:n.

Karhu Voima Oy operoi teollisuussähköverkkoa Karhulassa ja myy maakaasua sekä teollisuussähköverkkojen ylläpitopalveluja pääasiassa teollisuusalueen yrityksille.

Yhtiön liikevaihto on noin kymmenen miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on viisi työntekijää.

Kotkan Energia on pitkään ollut kiinnostunut Karhu Voima Oy:stä, kertoo Kotkan Energian toimitusjohtaja Vesa Pirtilä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kauppa on osa Kotkan Energia Oy:n strategista kehitystä Kotkan alueen teollisuuden kilpailukyvyn tukemiseksi. Tehty kauppa monipuolistaa Kotkan Energia Oy:n tuotepalettia ja palvelutarjontaa. Se tuo uutta osaamista yhtiöön ja kasvattaa samalla yhtiön liikevaihtoa merkittävästi, Pirttilä sanoo.

Karhulan teollisuusalueen liiketoiminta tuli osaksi nykyistä Loiste-konsernia 2000-luvun alussa.

– Vahvistaessaan uuden strategian Loiste-konsernin hallitus päätti selvittää mahdollisuuden luopua Karhulan liiketoiminnasta. Tavoitteena oli löytää kumppani, joka pystyy paremmin kehittämään alueen energialiiketoimintaa paikallisista tarpeista lähtien, toteaa Loiste-konsernin toimitusjohtaja Markku Ryymin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*