Kuva: Pekka Moliis

KT Kuntatyönantajien valtuuskunta pitää Tehyn ja Superin useisiin sairaanhoitopiireihin kohdistamia työtaistelutoimia “täysin sopimattomina ja häikäilemättöminä”.

Valtuuskunta ottaa KT:n tiedotteessa kantaa Tehyn ja Superin jatkamiin työtaistelutoimiin. Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yhdeksään sairaanhoitopiiriin. KT:n valtuuskunta vaatii ylityö- ja vuorovaihtokieltojen lopettamista välittömästi.

KT muistuttaa, että kunta-alalle on juuri saatu aikaan työrauha ja uudet virka- ja työehtosopimukset pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen.

– Tehy ja Super murentavat toimillaan uskottavuutensa neuvottelu- ja sopijaosapuolena, KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen sanoo tiedotteessa.

KT muistuttaa, että koronakriisin akuutissa vaiheessa terveysalan palvelutoimintaa on jouduttu voimakkaasti supistamaan. Leikkaus- ja muut hoitojonot ovat kasvaneet huolestuttavasti.

KT:n mukaan koskaan aiemmin kunta-alan työmarkkinahistoriassa ei toisen sopimusalan kiistoja ja painostustoimia ole Sote ry:n toimien tapaan kohdistettu työrauhan aikana kuntatyönantajiin.

– Kuntatyönantaja ei nykyisellään voi olla enää varma siitä, saako työ- ja virkaehtosopimuksilla työrauhaa. Suomalainen työrauhajärjestelmä kaipaa pikaista korjausta, korostaa työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

KT:n mukaan Sote ry:n sairaanhoitopiireihin kohdistamat työtaistelutoimet eivät ole missään järkevässä suhteessa kiistelyn varsinaiseen syyhyn.

– Kiistan ytimessä on kuntien ja kuntayhtymien omistamia yhtiöitä edustavaan Avaintyönantajat Avainta ry:hyn kuuluvan osuuskunnan sopimusoikeuksia koskeva erimielisyys. Kuvaavaa tilanteelle on, että osuuskunnan yhtiön palveluksessa ei ole tällä hetkellä yhtään hoitajaa, KT:n tiedotteessa todetaan.

KT:n näkemyksen mukaan Tehy ja Super pyrkivät painostustoimillaan heikentämään kuntalaisten palvelujen tuottamista ja vaikeuttamaan sairaanhoitopiirien toiminnan palauttamista koronan jälkeiseen aikaan muutenkin haasteellisella kesälomakaudella.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*