Kuka rahoittaa Iceheartsin tekemää ehkäisevää lastensuojelutyötä – Kunnissa rajua vaihtelua

Sote- ja maakuntauudistus kaatui, mutta Iceheartsin rahoitus askarruttaa edelleen toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäkeä. Poliitikot miettivät uusia sote-malleja eikä kunnissa tunnu löytyvän yhtenäistä linjaa. Ehkäisevää lastensuojelutyötä ja hyvinvointia edistävää kasvatustyötä tekevän järjestön toimintaa rahoitetaan eri tavoin eri kunnissa.

Alavuden lukio, syksy 1996. Teemu Vartiamäki pohti ammatinvalintaansa opinto-ohjaajan luona. Hän oli neuvoton. Perinteiset miesten alat eivät kiinnostaneet, vieraat kielet takkuilivat, erityistä paloa mihinkään ei ollut. 

Mutta ihmisten kanssa viihdyt, opinto-ohjaaja sanoi. Mitä jos opiskelisit sosionomiksi tai nuorisotyöntekijäksi? 

Vartiamäki haki ammattikorkeakouluun. Hän valmistui sosionomiksi ja sai samalla kirkon nuorisotyöntekijän pätevyyden. 

Sen jälkeen edessä oli asepalvelus, jonka hän aikoi selvittää puolessa vuodessa. Mutta vääpeli Keski-Suomen pioneerirykmentissä oli toista mieltä. Vartiamäki oli koulutettu, kilpaillut hiihdossa ja suunnistuksessa, kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Mitä jos hän menisi johtajakoulutukseen, ensin aliupseeriksi ja sitten reserviupseerikouluun?

Vartiamäki kiinnostui. Mikä ettei, hän ajatteli.

Armeijassa hän oppi, että johtajuus on ihmisten kohtaamista, tilanteiden ymmärrystä ja vastuunkantoa. Sellainen kiehtoi häntä.

Hän aloitti työuransa Laukaan kunnan lastensuojelun perhetyöntekijänä. Hän oli ainoa mies ja sai vastuulleen oireilevat pojat. Työ oli kiinnostavaa ja itsenäistä. 

Kului vajaat kaksi vuotta. Joulukuussa 2003 soi puhelin. 

Siellä oli Miika Niemelä, opiskelukaveri ammattikorkeakoulusta, joka etsi toista työntekijää vantaalaiseen urheiluseuraan Iceheartsiin. 

Sarja sattumia 

Vantaan Aviapolis, toimistotalo lähellä lentokenttää. Hissi viidenteen kerrokseen, josta löytyy Teemu Vartiamäki, Suomen Iceheartsin toiminnanjohtaja. 

Sattumaa sekin pesti, hän toteaa.

Vartiamäki sanoo, että on pyrkinyt tavoitteellisesti vain täydennyskoulutukseen. Muuten hänen työelämänsä on ollut sarja sattumia, kuten Miika Niemelän puhelinsoitto. Sen ansiosta hän aloitti työnsä Iceheartsissa vuonna 2004. 

Icehearts oli alun perin urheiluseura. Ilkka ja Ville Turkka perustivat sen vuonna 1996.

Vartiamäki kertaa lyhyesti järjestön historian.

Ville Turkka työskenteli lastensuojelulaitoksissa ja huomasi, kuinka paljon ongelmia nuorilla oli. Ongelmat olivat alkaneet varhain, eikä tukea ollut riittävästi. 

Seurauksena oli päihteiden käyttöä, väkivaltaa, masennusta. 

Nuorilla ei ollut harrastuksia. Ville Turkka perusti jääkiekkojoukkueen, isä Ilkka Turkka hankki sille näkyvyyttä ja rahoitusta. Joukkue tarjoaisi tukea tarvitseville pojille yhteisön, urheilu mahdollisuuden käsitellä pettymyksen ja ilon tunteita. 

Iceheartsin malli vakiintui Vartiamäen ensimmäisinä työvuosina.

Joukkue kootaan kuusivuotiaista esikoululaisista. Kasvattaja tekee yhteistyötä esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden, lastentarhanopettajien, peruskoulun opettajien ja vanhempien kanssa. Hän sitoutuu joukkueeseensa 12 vuodeksi.

Se on pitkä aika, Vartiamäki toteaa. Silti vain kaksi kasvattajaa on irtisanottu. Yksi kavalsi järjestön rahoja, toinen ei sopinut nuorisotyöhön.  

Nykyisin joukkueita on 42. Kussakin on yksi vastuukasvattaja. 

Kasvattajat työskentelevät Icehearts-paikallisjärjestöissä, joita kunnat rahoittavat. Heidän henkilöstökulunsa ovat noin 70 prosenttia Iceheartsin kaikista kustannuksista.

Kattojärjestö on Suomen Icehearts. Vartiamäen lisäksi hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä on viisi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus eli Stea maksaa henkilöstön ja muun tuen kulut, kuten kasvattajien koulutuksen. Niihin kuluu 20 prosenttia Iceheartsin menoista.

Loput 10 prosenttia menee harrastuskuluihin, kuten retkiin ja välineisiin. Joukkueissa on noin 650 lasta. Rahat tulevat lahjoittajilta, säätiöiltä, apurahoista ja varainhankinnasta.

Ainakin vielä, Vartiamäki sanoo.

Rajua vaihtelua kunnissa

Millainen Icehearts nykyisin on? Teemu Vartiamäki ei halua lokeroida sitä tiukasti. Hänestä Icehearts tekee sekä ehkäisevää lastensuojelutyötä että hyvinvointia edistävää kasvatustyötä. 

Kunnissa Icehearts solahtaa ehkä parhaiten hyvinvoinnin ja terveyden toimialalle. 

Vaihtelua kunnissa on, ja rajusti. Lahti rahoittaa Iceheartsia sivistyksen ja hyvinvoinnin alalta, Espoo liikunnasta, Vantaa ja Seinäjoki lastensuojelusta. Icehearts toimii 13 kunnassa, joista uusin tulokas on Lappeenranta. Siellä rahoittajia ovat kaupungin hyvinvointipalvelut ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote.

– Uutta mallia on haettava. Lappeenranta tuo toivoa, Vartiamäki sanoo.

Vielä vuosi sitten hän oli syvästi huolissaan siitä, millainen lokero Iceheartsille löytyy. Kuka rahoittaa Iceheartsin kaltaista työtä mahdollisen sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen, jos sivistystoimi jää kunnille ja lastensuojelu siirtyy maakunnille?

Vai putoaako Icehearts eri hallinnonalojen väliin? 

Sote- ja maakuntauudistus kaatui, mutta rahoitus askarruttaa edelleen.

Poliitikot miettivät uusia sote-malleja eikä kunnissa tunnu löytyvän yhtenäistä linjaa.

– Seinäjoella on yksi Iceheartsin joukkue. Kaupunki ei halua laajentaa Iceheartsin toimintaa, koska rahoitus tulee lastensuojelusta, joka siirtynee maakunnalle eli valtiolle. 

Muitakin kysymyksiä on: Pitäisikö Iceheartsin kohdentaa toimintaansa selvemmin tietylle hallinnonalalle? Voiko Iceheartsin toiminta rajoittua tiettyyn kuntaan, jossa lapset asuvat, vai pitääkö palvelujen olla avoimia kaikille maakunnan asukkaille?

Vai löytyykö ratkaisu uudesta Sib-mallista? Viime syksynä yksityiset sijoittajat alkoivat rahoittaa Hämeenlinnassa ehkäisevää lastensuojelua, josta Icehearts pitkälti vastaa. 

Vartiamäki ei tiedä. On vain pakko odottaa ja uskoa.

– Seuraava uhka on se, että katoaako päätöksenteko ja rahoitus, ja sitä kautta toiminnan ohjaus, liian kauaksi lapsen arjesta?

Mieluummin taustalla

Kasvatustyö yksin ei riitä. Siihen tarvitaan paloa, ja sitä ei ole riittävästi. On myönnettävä, että en kykene tehtävään, jota arvostan eniten.

Siinä Vartiamäen ajatuksia vuodelta 2008. Silloin hän tajusi, että Iceheartsin hallinnolliset työt jäisivät luontevasti hänelle. Ilkka Turkka oli vastannut yhteiskuntasuhteista mutta halusi jättäytyä taka-alalle. Ville Turkka oli voimakas visionääri, Miika Niemelä parhaimmillaan lasten parissa.

Samaan aikaan Icehearts kasvoi. Byrokratia lisääntyi.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus eli Stea vaati Iceheartsilta rakennetta. Sillä ei ollut toiminnanjohtajaa, järjestöpäällikköä eikä asiantuntijaa. 

Vartiamäkeä pyydettiin Iceheartsin toiminnanjohtajaksi kesällä 2016. Ajatuksena oli, että Ville Turkka siirtyisi johtavaksi asiantuntijaksi ja ”Iceheartsin kasvoiksi”, jolle kuuluisi kansainvälinen yhteistyö. Vartiamäelle jäisi johtaminen ja byrokratia.

Vartiamäelle se sopi. Hän tukisi Iceheartsin ydintä, kasvattajien työtä. 

– Minun ei tarvitse olla esillä. Viihdyn taustalla.

Kasvatustyö on vaativaa, Vartiamäki sanoo. Tärkeintä on aito läsnäolo, sillä vanhempien kiireestä, osaamattomuudesta ja väsymyksestä on tullut 2000-luvulla syntyneiden lasten sukupolvikokemus. Perheillä ei ole apukäsiä, kuten sukulaisia tai ystäviä.

Hän kertoo esimerkin omalta kasvattajan ajaltaan: Joukkueen pojat tappelivat. Vartiamäki rauhoitti riidan ja kysyi, että ”pojat, tiedättekö mitä tästä seuraa?” Siihen 7-vuotias poika totesi: ”Vittu, mähän sanoin, että me joudutaan tästäkin pihalle.” 

Vartiamäki totesi, että ette joudu. 

Riitelystä seuraisi se, että Vartiamäki olisi poikien kanssa entistä tiiviimmin yhdessä. Siksi, että aikuinen ei siirrä lapsia pois, jos ongelmia ilmaantuu.

Tosi isoa herkkyyttä

Kansainvälisiä palkintoja kaksi, valtakunnallisia tunnustuksia kolmisenkymmentä. 

On laskettu, että yksi 25 pojan Icehearts-joukkue on tuonut 2,8 miljoonan euron säästön yhteiskunnalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan Iceheartsin lasten itsetunto koheni jo ensimmäisenä toimintavuonna.

Yhä useamman kunnan työntekijät pitävät Iceheartsia tasavertaisena ammattilaisena. 

Siinä saavutuksia, joista Vartiamäki on ylpeä. Vuodet Iceheartsissa ovat opettaneet paljon. Kohtaamisesta sen, että asioista pitää puhua aidosti ja oikeilla nimillä. Kasvatuksesta sen, että työ vaatii sitkeyttä ja ”tosi isoa herkkyyttä, ei besserwisseröintiä”. 

Köyhyydestä sen, että toinen ei voi koskaan ymmärtää, millaista häpeää ja toivottomuutta kitkuttelu aiheuttaa. Sen kun ymmärtäisi, Vartiamäki sanoo.

Itsestään sen, että hänestä on johtajaksi.

– Petrattavaa kyllä on. Puhun, vaikka pitäisi pysähtyä kuulemaan. Olen huono konflikteissa, niitä väistän. En siedä keskeneräisiä enkä epäselviä asioita. Niissä olen tosin kasvanut.

Teemu Vartiamäki osaa ruotia itseään. Hyviäkin puolia löytyy.

Hän sanoo olevansa aito ja rehellinen. Hän tekee työnsä niin hyvin kuin osaa. Siksi hän luottaa työuraansa. Siihen, että etenee jatkossakin sinne, mihin on tarkoitettu. •

TEKSTI: PÄIVI ÄNGESLEVÄ