Kuva: Pixabay

Maakuntien pitäisi vastata toimeentulotuen rahoituksesta maakuntauudistuksen jälkeen, sanoo Kuntaliitto.

Kuntaliitto katsoo, että kuntien nykyisin kunnille kuuluvan perustoimeentulotuen rahoitusosuuden pitäisi siirtyä kokonaisuudessaan maakuntien vastuulle sosiaalihuollon järjestämis- ja rahoitusvastuun mukana.

Maakunta- ja sote-uudistuksessa ei ole toistaiseksi tehty päätöstä siitä, miten toimeentulotuen ja työmarkkinatuen rahoitusvastuu jakautuu uudistuksen jälkeen valtion, kuntien ja uusien maakuntien välillä.

Sosiaalihuollon palvelujen siirtyessä maakuntiin on kaavailtu, että toimeentulotukiyhteistyö siirtyy maakuntien ja Kelan väliseksi. Uudistuksen jälkeen kunnat eivät enää voi tai saa osallistua sosiaalihuollon palvelujen tuottamiseen tai järjestämiseen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kuntien rahoitusosuus perustoimeentulon kustannuksista on tällä hetkellä 50 prosenttia, eikä ole perusteltua, että kuntien jatkossa kuuluisi osallistua kustannuksiin, itse tehtävän poistuttua kunnilta, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoo.

Kuntaliitto esittää myös työmarkkinatuen jakamista kunnan ja maakunnan kesken.

Varatoimitusjohtaja Timo Reinan mukaan kuntien ja maakuntien on jatkossa voitava sopia keskenään työllisyydenhoidon työnjaosta, vastuista ja velvoitteista.

Työmarkkinatuen rahoitusvastuu on yhteydessä kunnan tuleviin elinvoima-, koulutus- ja hyvinvointitehtäviin.

Kuntaliitto on lähettänyt näkemyksensä kirjeellä reformiministeriryhmälle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*