Ihmisiä Ylä-Malmin torilla
SOSTEn mukaan yhdistysten ja säätiöiden liiketoiminnassa suurimmat tappiot ovat syntyneet Kelan ja kuntien tukeman kuntoutus- ja muun palvelutoiminnan keskeytymisestä. (Kuva: Ville Miettinen)

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjä edustava SOSTE vaatii oikeuskansleria selvittämään, miksi yhdistykset ja säätiöt on rajattu Business Finlandin koronatuen ulkopuolelle.

SOSTEN mukaan Suomessa on noin tuhat yhdistystä ja säätiötä, jotka tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja liiketoiminnan muodossa ja jotka tältä osin toimivat markkinoilla samalla tavoin kuin yhtiömuotoiset palveluntuottajat.

Koronaepidemian vuoksi talousvaikeuksiin ajautuneet toimijat ovat tiedustelleet Business Finlandilta mahdollisuutta hakea liiketoiminnan kehitysrahoitusta koronaepidemian aiheuttamassa häiriötilanteessa. SOSTEn mukaan järjestöjen saama yksiselitteinen vastaus on, että rahoitusta ei myönnetä yhdistyksille ja säätiöille.

Business Finlandin verkkosivuilla kerrotaan, että sen myöntämä liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteessa on tarkoitettu ”Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk)”. Sivuilla mainitaan erityisesti, että rahoitus ei sovellu säätiölle tai yhdistykselle.

– Business Finlandin ohjeistuksessa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on selkeä ristiriita, SOSTEn lakimies Kirsi Väätämöinen sanoo tiedotteessa.

Väätämöisen mukaan lainsäätäjän tahto on ollut selvä: markkinoilla toimivan palveluiden tuottajan yhteisömuodolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta tukien myöntämiseen.

SOSTEn tiedotteessa muistutetaan, että EU:n valtiontukisääntelyn mukaan tukia ei saa myöntää syrjivästi organisaatiomuotoon perustuen. Syrjimättömyyden periaate koskee myös kansallista sääntelyä, mukaan lukien valtioneuvoston asetus tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta, jossa säädetään Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin rahoituksen myöntämisperusteista.

Mainitusta asetuksesta ilmenee, että rahoitus on tarkoitettu yrityksille ja siinä on nimenomaisesti täsmennetty, että yrityksellä tarkoitetaan oikeudellisesta muodosta riippumatta kaikkia yksiköitä (pois lukien luonnolliset henkilöt), jotka harjoittavat taloudellista toimintaa.

Lisäksi SOSTE muistuttaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) verkkosivuilta löytyvästä maininnasta, että yritystuella tarkoitetaan taloudelliseen toimintaan myönnettävää avustusta ja korkotukea sekä sellaista lainaa, takausta, takuuta, oman pääoman ehtoista rahoitusta, verotukea ja muuta järjestelyä, johon sisältyy taloudellista etua. Taloudellisen toiminnan tukeminen on yritystukea organisaatiomuodosta ja rahoitustavasta riippumatta.

Tästä huolimatta SOSTEn mukaan sen jäsenjärjestöjen saamat sekä suulliset että kirjalliset vastaukset ovat olleet yksiselitteisiä; Business Finland ei myönnä rahoitusta yhdistyksille ja säätiöille.

SOSTE on huolissaan yhdistysten ja säätiöiden sekä näiden palvelutoimintojen asiakkaiden tilanteesta. Kattojärjestön mukaan on suuri vaara, että osa toimijoista lakkauttaa koko toimintansa tai ajautuu konkurssiin.

– Olemme päätyneet pyytämään oikeuskansleria selvittämään, miksi ja mihin perustuen säätiöt ja yhdistykset on rajattu tämän kehitysrahoituksen ulkopuolelle, sanoo Väätämöinen.

SOSTEn mukaan yhdistysten ja säätiöiden liiketoiminnassa suurimmat tappiot ovat syntyneet Kelan ja kuntien tukeman kuntoutus- ja muun palvelutoiminnan keskeytymisestä.

-Palvelujen ostaminen on käytännössä loppunut, mutta kiinteät kulut jatkuvat. Tappioita syntyy myös muun palvelutoiminnan keskeytymisen vuoksi ja eri yksiköiden ollessa kiinni. Poikkeusolojen hygienia- ja turvaetäisyysvaatimukset lisäävät myös menoja, tiedotteessa todetaan.

SOSTE muistuttaa, että yhdistysten ja säätiöiden palveluiden asiakkaina ovat tyypillisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, kuten lapset, nuoret, työttömät, päihde- ja mielenterveysongelmaiset, pitkäaikaissairaat, vammaiset ja ikäihmiset.

– Tilanne on asiakkaiden kannalta kestämätön. Vaarana on, että kun kriisin jälkeen palveluita tarvitaan jälleen uudelleen, näillä järjestöillä ei ole enää toimintamahdollisuuksia, SOSTE luonnehtii.

Yhteisömuodostaan huolimatta nämä yhdistykset ja säätiöt eivät saa palvelutoimintaansa tukea rahapelitoiminnan tuotoista, koska ne tuottavat palveluita liiketoimintaperustaisesti.

-Myös uuden, TEM:n suunnitteleman yritysten yleistuen koronan aiheuttamiin vahinkoihin tulee olla palveluita tuottavien yhdistysten ja säätiöiden haettavissa, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä