Kuvakaappaus Raision nettisivuilta.

Kunnallinen lastensuojeluteko 2015 -palkinnon sai Raision kaupungin Lainaa kirjastosta perhevalmentaja -toimintamalli. Siinä kuka tahansa kuntalainen voi lainata kirjastosta perheen käyttöön oman perhevalmentajan – yhtä helposti kuin kirjan.

Palkinto luovutettiin 3. helmikuuta Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivillä Kuntatalolla Helsingissä.

Raision mallissa perhevalmentajan voi lainata kirjaston asiakaspäätteeltä, kirjastovirkailijan avustuksella tai tapaamalla kirjastossa kerran viikossa päivystävää perhevalmentajaa.

Perhevalmentajat ovat kokeneita perhetyön ammattilaisia, jotka pystyvät auttamaan perhettä heti. Neuvoja ja apua saa yhdestä paikasta, joustavasti ja kotiin tuotuna.

Malli sai palkintoraadilta kiitosta etenkin ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan.

– Tämä on hieno uusi avaus perheiden ja lasten palveluun. Sitä kautta on voitu lisätä perheiden omia voimavaroja riittävän varhaisessa vaiheessa, totesi ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja tilaisuudessa esitetyssä videotervehdyksessään. Kananoja valitsi tämä vuoden voittajan yhdessä asiakasraadin kanssa.

Raisiossa perheet kokevat avun hakemisen kynnyksen madaltuneen. Myös lapset ovat tulleet tietoisiksi palvelusta, ja he voivat itsekin ottaa auttajiin yhteyttä. Lapsilta ja nuorilta saatu palaute onkin ollut erittäin myönteistä.

Lainaa kirjastosta perhevalmentaja -toiminnassa ovat mukana Raision kaupungin perhepalvelut, Raision kirjasto, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Turun Ammattikorkeakoulu.

Kuntaliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Huoltaja-säätiö myöntävät Kunnallinen lastensuojeluteko palkinnon vuosittain. Tavoitteena on edistää lastensuojelun toiminnan kehittämistä, asiakasnäkökulman entistä parempaa huomioimista sekä pienillä teoilla aikaan saatuja merkittäviä muutoksia.

Kunniamaininnat Porvoolle, Kalajoelle ja Kaarinalle

Lastensuojelupalkinnon saajan valinnut raati myönsi tänä vuonna myös kolme kunniamainintaa. Kunniamaininnat saivat Porvoon pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen lastensuojelun kehittämistyö, Kalajoen lastensuojelun avohuollon tukitoimien kehittäminen sekä Kaarinan Olkkaritoiminta.

Porvoo on lisännyt lapsiperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten yhteistyötä ja tarjonnut lapsille ja perheille tukea arjen ympäristöihin. Vanhemmuuden vahvistaminen ja asiakkaiden entistä vahvempi osallisuus omien palveluidensa suunnittelussa ovat olleet työn keskiössä.

Porvoo on lisännyt lastensuojelun avopalveluita ja ehkäisevää lastensuojelutyötä sekä kehittänyt niihin uusia työmuotoja. Se on kiinnittänyt huomiota etenkin palveluiden vaikuttavuuden arviointiin.

Kalajoki on uudistanut erityisesti päivähoitoa ja perhetyötä, minkä ansiosta sijoitettuja lapsia on pystytty kotiuttamaan takaisin heidän omiin ydinperheisiinsä. Laitoshoidon osuus lastensuojelussa on vähentynyt merkittävästi.

Palkintoraati kiitti Kalajokea huostaanoton tai sijoituksen päättymisvaiheeseen kiinnitetystä erityisestä huomiosta.

Kaarinan Olkkaritoiminta on puolestaan kehittänyt uudenlaisia, matalan kynnyksen palveluita lapsiperheille. Toiminnan periaate on, että kun kuntalainen ottaa yhteyttä Olkkariin, hän on aina yhteydessä oikeaan paikkaan.

Olkkari-perhekeskuksessa voi esimerkiksi tavata lasten ja perheiden parissa työskentelevän ammattilaisen ilman ajanvarausta. Tarkoitus on tarjota ennaltaehkäisevää palvelua sekä nopeaa apua.

Katso Aulikki Kananojan videoviesti Kunta.tv:stä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä