-Mielenterveystyölle on voimakas tarve. MIELI ry:n työ on tunnistettu tärkeäksi ja olemme saaneet siihen hyvin rahoitusta ja pystyneet laajentamaan toimintaamme. Nyt rahoituspohja on nopeasti heikentynyt ja joudumme sopeuttamaan toiminnan uuteen mittakaavaan, sanoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

MIELI Suomen Mielenterveys ry käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Syynä on järjestön rahoitusnäkymän nopea heikkeneminen.

MIELI ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Järjestön toimintaan kuuluvat esimerkiksi nuorille suunnattu Sekasin-chat ja kuudella kielellä päivystävä kriisipuhelin, jonka tarkoitus on ehkäistä itsemurhia.

Järjestö on myös kehittänyt Hyvän mielen kunta -toimintamallin, joka tarjoaa kunnille keinoja työhön mielenterveyden edistämiseksi.

MIELI ry:llä on 184 työntekijää. Järjestön tiedotteen mukaan muutosneuvottelujen taustalla on rahoitusnäkymän merkittävä ja nopea heikkeneminen.

-Hankerahoituksia on päättymässä eikä uudelle hallituskaudelle ole avautumassa edellisvuosien kaltaisia rahoitushakuja. Myös varainhankinnan tuotto on heikentyneen taloustilanteen vuoksi epävarmempaa. Sopeutuksen tavoitteena on budjetin tasapaino vuonna 2025, tiedotteessa todetaan.

-Vaikeassa tilanteessa ensisijaista on varmistaa perustoiminnan jatkuminen kuten kriisitukea tarvitsevien ihmisten auttaminen tai nuorten mielenterveyden vahvistaminen, sanoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

MIELI ry:n mukaan järjestöjen toimintaan ja talouteen kohdistuvat uhat heikentävät kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia turvata väestön hyvinvointia, ja sopeuttaminen on välttämätöntä valmistautumista tulevaisuuteen. Järjestö muistuttaa, että sote-järjestöjen valtionavustuksiin on suunnitteilla 100 miljoonan leikkaus vuonna 2027, mikä tarkoittaisi neljänneksen pienempää avustussummaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä