Sote-uudistuksen rahoitusratkaisun vaikutus kaupungin investointikykyyn huolestuttaa Järvenpään kaupunginjohtajaa Olli Naukkarista.

– Isoin ongelma on, että tehdään muutakin kuin sotea. Rahoitusratkaisulla muutetaan ihan dramaattisesti valtarakennetta, mitä valtio päättää ja mitä paikallistasolla päätetään. Kunnista tehdään valtionosuusriippuvaisia. 

Toinen podcastin vieras, Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila puolestaan ihmettelee, miksi sote-rahoituksesta puhuttaessa keskustelua käännetään investointien suuntaan.

– Se on ykkösjuttu, että uudistusta saatiin eteenpäin, Marttila sanoo tuoreista tarkennuksista uudistuksen linjoihin.

Hallitus kirjasi lausuntokierroksen pohjalta tehdyissä tarkennuksissa uudistukseen kokonaistarkastelun kuntien rahoitusjärjestelmästä ja sen kehittämisestä siten, että kuntatalouden kestävyyttä ja vakautta mm. kasvavien kuntien investointikyky turvataan.

Kuntaliiton johtava lakimies Arto Sulonen muistuttaa, että rahoitukseen tehtiin lähinnä hienosäätöä.

-Rakenteisiin ei puututtu. Liikuteltiin niitä osia, jotka ovat liikuteltavissa.

Kirjausta kuntatalouden seuraamisesta Sulonen pitää eräänlaisena aikalisän ottamisena asiaan, joka on poliittisessa keskustelussa noussut ongelmaksi.

Hallituksen valtionosuuskriteereihin lisäämä asukasmäärän kasvuun perustuva lisä on ollut kriteerinä aiemminkin, Sulonen muistuttaa.

– Se on poistettu, kun ei sillä ollut kauheasti merkitystä.

– Näkisin, että tällä on enemmän signaalivaikutus ja halutaan antaa poliittinen viesti, että otetaan kasvavat kaupungit huomioon.

Kuuntele podcast:

Podcast on kuunneltavissa myös iTunesin ja Spotifyn kautta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kiitokset Villelle erinomaisesta keskustelutilaisuudesta! Kyseessähän on Valtion niskalenkki kunnista, jotka sössivät saamansa vapausasteet korvamerkitsemättömillä valtionosuuksilla. STM:n informaatio-ohjaus ei riittänyt, koska ei enää ollut Lääkintöhallitusta pitämässä kuria. Hyvinvointialueiden valtuustot tulevat olemaan samanlaisia nukketeattereita kuin nykyiset sairaanhoitopiirien valtuustot. Todellisuudessa siis palataan Lääkintöhallitusaikaan, mutta raskaammalla organisaatiolla. Hyvä niin!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*