Nousukaudella syntyminen ei tuo kaikille onnea – tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten pahoinvointi lisääntynyt
Kuva: Ville Miettinen
Suurin osa suomalaisnuorista voi hyvin. Kaikille mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu.
Nuorten hyvinvoinnin ongelmat ovat yleistyneet kymmenessä vuodessa. THL:n ja Nuorisotutkimusseuran raportin mukaan vuonna 1997 syntyneillä on enemmän hyvinvointiin liittyviä ongelmia kuin heitä kymmenen vuotta aiemmin syntyneillä.
Raportissa seurattiin yhden ikäluokan taivalta ja selvitettiin lapsuuden kasvuolosuhteiden yhteyksiä lasten hyvinvointiin.
Sen mukaan vuonna 1997 nousukaudella syntyneillä nuorilla on enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin kymmenen vuotta vanhemmilla. Lisäksi useampi heistä on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kodin ulkopuolelle sijoitettiin vuonna 1987 syntyneistä 3,1 prosenttia, kun vuonna 1997 syntyneistä on sijoitettu 5,7 prosenttia.
Lasten hyvinvointiongelmien taustalla on usein havaittavissa perheen ongelmien kasaantumista.
Perheiden hyvinvointi on vahvassa yhteydessä myös koulumenestykseen. Tyttöjen peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli joka toisella yli kahdeksan. Pojista yli kahdeksan keskiarvoon yli ainoastaan kolmannes.
Tytöillä oli kuitenkin yli kaksinkertainen määrä mielialahäiriödiagnooseja poikiin verrattuna. Pojilla puolestaan oli psyykkisen kehityksen häiriöitä, kuten oppimishäiriöitä, yli kaksinkertainen määrä tyttöihin verrattuna.
Selviä alueellisia eroja
Nuorten hyvinvointi vaihtelee myös maakunnittain.
Vuonna 1987 syntyneiden tutkiminen on paljastanut, että nuorten hyvinvointiongelmia on useammin maaseudulla kuin kaupungeissa. Kaupungeissa asuneet nuoret olivat korkeammin koulutettuja ja heillä oli maaseudulla kasvaneita vähemmän työttömyyttä, rikollisuutta ja toimeentulotuen käyttöä.
Mielenterveyspalveluiden käytössä sen sijaan ei ollut suuria alueellisia eroja, vaan niiden käyttö oli yhtä tavanomaista maaseudulla ja kaupungeissa.
Vuonna 1997 syntyneiden kohdalla alueelliset erot olivat kuitenkin suuret esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon nuoret käyttävät erikoissairaanhoidon palveluja.
Vähiten erikoissairaanhoidossa kävivät Etelä-Pohjanmaan, Ahvenanmaan ja Lapin lapset ja nuoret. Muita useammin erikoissairaahoidossa kävivät kymenlaaksolaiset, eteläkarjalaiset ja keskipohjanmaalaiset lapset.
Myös vuonna 1997 syntyneiden psyykenlääkkeiden käytössä on selviä maakunnallisia eroja. Yleisintä psyykenlääkkeiden käyttö on Pohjois-Karjalassa. Tytöistä lähes joka viides ja pojistakin 13 prosenttia oli ostanut psyykenlääkkeitä vähintään yhtenä vuotena.
Vähiten psyykenlääkkeitä käytetään Pohjanmaalla, jossa vain 7 prosenttia pojista ja 10 prosenttia tytöistä oli tehnyt lääkeostoja.
Maakuntien välillä on eroja myös sukupuolten välisissä eroissa koulumenestyksessä. Yksi suuri syy ovat alueellisesti vaihtelevat arviointikriteerit. Tyttöjen ja poikien välinen ero keskiarvoissa kuitenkin toistui sekä maakunnissa, että kaupungin ja maaseudun välillä. Etenkin pojat menestyivät keskiarvon perusteella paremmin kaupungeissa ja heikoimmin ydinmaaseudulla.
Esimerkiksi asuinpaikan mediaanituloilla ja työllisyysasteella on yhteys nuorten koulumenestykseen. Nuoren päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo oli sitä parempi, mitä korkeampi tulotaso ja työllisyysaste lähiympäristössä olivat. Samoin lukioon päässeet nuoret asuivat korkeamman tulotason ja työllisyyden alueilla.
Suurin osa voi hyvin
Kaiken kaikkiaan suomalaisnuoret voivat hyvin.
Valtaosa on terveitä, eikä tarvitse erityispalveluita, kuten sosiaalityötä.
Neljä viidestä nuoresta pääsee ensisijaiseen hakukohteeseensa joko ammattikoulussa tai lukiossa. Tämä osoittaa, että suomalainen koulutuspolitiikka on luonut mahdollisuuksia erilaisille koulutusvalinnoille, ja että suurimmalle osalle nuorista löytyy sija koulutusyhteiskunnasta.
Toisaalta yksi viidestä ei pääse ensisijaiseen hakukohteeseensa, tai kouluun ollenkaan.
Vastaavaa jakautumista näkyy muissakin hyvinvoinnin ulottuvuuksissa.
Raportin tekijät, THL ja Nuorisotutkimusseura, suosittelevat muun muassa perheiden tukemista poliittisilla päätöksillä, palvelusektoreiden yhteistyön kehittämistä ja lisätutkimusta siitä, millä varmistaa yhtäläiset edellytykset menestyä koulussa perhetaustasta riippumatta.
Lisäksi pitäisi selvittää sitä, tunnistaako koulutusjärjestelmä tyttöjen ja poikien palveluiden tarvetta, vai määrittelevätkö sukupuolinormit hyväksyttävän käytöksen.
