Oulu on haastanut Tampereen, Turun ja Vantaan mukaan Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -kampanjaan, joka järjestetään 15.–31. elokuuta.

Oulun kaupungin liikuntapalveluiden terveysliikuntakampanjan tarkoituksena on lisätä kuntalaisten päivittäistä arkiaktiivisuutta.

– Askelten kerääminen on myös kamppailua liiallista istumista vastaan, mikä on kesälomien päättyessä erittäin ajankohtaista. Yhtäjaksoisen päivittäisen istumisen terveysriskeihin on havahduttu valtakunnallisestikin, kertoo kampanjan koordinaattori Tiina Pekkala Oulun kaupungilta.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti kesäkuussa kansalliset suositukset istumisen haittojen vähentämiseksi. Ministeriön mukaan yli 7 tuntia päivässä istuvilla jokainen lisätunti istumista kohottaa kuoleman riskiä 5 prosenttia.

– Jokainen oululainen voisi asettaa kampanjan ajalle päivittäisen tavoitteen askelmäärälle. Hyvä tavoite aloittelijalle on 5000 askelta. Yli 10 000 askelta päivässä pidetään liikunnallisesti aktiivisen henkilön askelmääränä. Parissa viikossa päivittäisestä liikkumisesta voisi tulla hyvä rutiini.

Kampanjasivulle www.ouka.fi/kaupunkiaskeltaa askeleensa ilmoittaneet voivat osallistua myös arvontaan, jossa palkintona on aktiivisuusrannekkeita, sykemittareita, kehonkoostumusmittauksia sekä uinti- ja kuntosalilippuja.

Nettisivujen karttasovelluksesta näkyy myös ajantasaisesti, mikä kaupungeista johtaa kisaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*