Vuoden kokeiluteko -palkintoa olivat vastaanottamassa Mirva Salmela, Leena Mämmi-Laukka, Tanja Heikkilä ja Paavo Virkkunen Oulunkaaren kuntayhtymästä. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliitto on palkinnut Oulunkaaren kuntayhtymän Vuoden kokeiluteko -palkinnolla.

Palkinto tuli kehitysvammaisten asiakkaiden osallisuuden vahvistamisesta sekä matalan kynnyksen chat-palvelusta

Kehitysvammaisten asiakkaiden palvelujen asiakaslähtöisyyden parantamisen kokeilujen myötä Oulunkaaren kuntayhtymässä on syntynyt kolme uutta toimintamallia: kehitysvammaisten asiakkaiden asiakasfoorumit, Simon raksaryhmä sekä Iloinen Viesti -lehti.

Mallien kautta kehitysvammaisten asiakkaiden osallisuutta heitä koskevien palvelujen osalta on pystytty parantamaan ja asiakkaille on voitu tuottaa heidän hyvinvointiaan ja arjen mielekkyyttä tukevia palveluja.

– Kehitysvammaiset asiakkaat ovat olleet todellisia toimijoita asiakasfoorumeissa, kunnan edustajat eivät ole keskusteluun osallistuneet vaan toimineet lähinnä kirjurina, sanoi Oulunkaaren perhepalveluiden päällikkö Mirva Salmela puhuessaan Uskalla kokeilla –foorumissa Kuntatalolla keskiviikkona.

– Asiakkaat ovat olleet mukana myös mm. rekrytoimassa työntekijöitä kehitysvammaisten palveluihin.

Matalan kynnyksen chat-palvelussa asukkaat viiden kunnan alueelta ovat saaneet nopeaa ja helppoa neuvontaa suoraan sote-ammattilaisilta

– Halusimme tarjota anonyymiä palvelua jota on vähemmän julkisella sektorilla. Esimerkiksi päihdekuntoutuksesta asiakkaat ja asiakkaiden omaiset voivat kysyä neuvontaa chatin kautta, Salmela sanoo.

Kuntaliiton palkitsemisperusteiden mukaan Oulunkaaren molemmat kokeilut parantavat palvelujen käyttäjien osallisuutta yhteiskunnassa.

– Kokeilun tulokset on käsitelty huolellisesti kokeilijoiden keskuudessa ja päätöksenteossa. Uuden oppiminen on ollut keskeinen lähtökohta.

 

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-11-16-kello-11-58-29

 

Kunta rohkaisee
työntekijöitä kokeilemaan

Oulunkaaren kuntayhtymään kuuluvat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala. Kuntayhtymässä on rohkaistu työntekijöitä Kehittäminen kuuluu kaikille –toimintamallilla siihen, että saa tehdä toisin eikä tarvitse pitää kiinni vanhasta.

– Tämä on poikinut meillä hyvin monenmoisia ideoita, ja jotkut niistä ovat jäänyt elämään, Salmela sanoo.

Palkituista onnistumisista aiotaan ottaa oppia, jatkoa on luvassa.

– Toivomme että asiakasfoorumi laajenee valtakunnalliseksi. Ja chat-toimintaa tullaan lisäämään kuntayhtymän nettisivuilla.

Mirva Salmelan haastattelu Kunta.tv:ssä:

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*