Psykiatrieista on pulaa kautta maan, joskin tilanne vaihtelee. Päijät-Hämeessä viroista on täytetty noin kolmannes, ja osastotoimintaa on supistettava..

Päijät-Hämeen hyvinvointialue vähentää psykiatrian osastopaikkojaan. Taustalla on merkittävästi heikentynyt psykiatritilanne. Psykiatreista on pulaa kautta maan. Päijät-Hämeessä viroista on täytettynä reilu kolmannes, 35 prosenttia. Virkoja on yhteensä 39.

Aluehallitus päätti maanantaina, että osastopaikkoja on elokuun alusta alkaen 48. Nyt paikkoja on 64.

Kaikki osastot toimivat akuuttiosastoina, jotta kiireelliseen hoidon tarpeeseen pystytään vastaamaan mahdollisimman hyvin. Nuorisopsykiatrian osastohoidon paikkamäärä ja toiminta säilyvät ennallaan.

Perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Mika Forsberg toteaa, että muutos edellyttää alueella tehdyn kehittämistyön jatkamista sekä toimintamallien uudistamista ja käyttöönottoa.

– Riittävän tiiviillä ja tavoitteellisella hoidolla ehkäistään myös hoidon tarpeen pitkittymistä, Forsberg sanoo tiedotteessa.

Uusia toimintamalleja on kehitetty hoidon tarpeisiin vastaamiseksi.

– Psykiatrien rekrytointihaasteiden myötä on ryhdytty tarkastelemaan nykyisiä tehtävärakenteita sekä asiantuntijasairaanhoitajien roolia hoitotyön koordinaation tukena.

Muutoksen valmistelun yhteydessä on tullut esille myös se, että osastohoidon piirissä on melko paljon asunnottomia henkilöitä.

– Asunnottomuus vaikeuttaa merkittävästi kuntoutumista ja asunnottomien henkilöiden kohdalla tarvitaan tiivistä yhteistyötä sosiaalityön palvelujen kanssa, Forsberg huomauttaa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue ei tavoittele psykiatrian palveluiden uudelleen järjestämisellä säästöjä, eikä muutoksesta seuraa henkilöstövähennyksiä.

Mika Forsberg korostaa, että erikoissairaanhoidon psykiatrian palvelut ovat vain osa mielenterveyspalveluiden kokonaisuutta.  

– Perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelujen ja sosiaalipalvelujen kehittämisen ohella mielen hyvinvoinnin tukemiseksi tarvitaan ennaltaehkäiseviä palveluja. Hyvinvointialueella on tehty paljon yhdyspinta- ja kuntayhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eteen, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon tarve vähenisi.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä