Sosterin hallitus: maakunta-sotea valmistellaan vain Pohjois-Savon suuntaan
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän eli Sosterin hallitus päätti keskiviikkona ylimääräisessä kokouksessaan keskeyttää erikoissairaanhoidon yhtiöittämisen valmistelun. Kuntayhtymän hallitus päätti myös, että Sosteri valmistelee erikoissairaanhoidon vahvistamista ja mahdollista maakunta-sotea vain Pohjois-Savon suuntaan. Molemmat linjaukset menevät vielä yhtymävaltuuston päätettäviksi.
Sosteri päätti maaliskuussa käynnistää erikoissairaanhoidon yhtiöittämisen, mutta suuntaaminen kohti Pohjois-Savoa on ajamassa yhtiöittämisen ohi.
Sosterin hallituksen ylimääräinen kokous kutsuttiin koolle sen jälkeen, kun perhe-ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, sd., ja kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero, sd., olivat vierailleet Sosterissa 28. elokuuta.
– Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Savonlinnan keskussairaalan tulevaisuus pystytään turvaamaan julkisella yhteistyöllä, eikä meidän tarvitse turvautua yksityistämiseen palveluiden säilyttämiseksi alueellamme, Sosterin hallituksen puheenjohtaja Pekka Nousiainen, kesk., sanoo Sosterin tiedotteessa.
Sosteri ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ovat jo aloittaneet selvitystyön sairaanhoitopiirien mahdollisesta yhdistymisestä. Selvittelyn alla on muun muassa se, voidaanko Sosterin erikoissairaanhoito yhdistää osaksi Kuopion yliopistollista sairaalaa jo nykyisten lakien puitteissa.
– Toinen mahdollinen vaihtoehto etenemisessä on, että Sosterin jäsenkunnat päättävät liittyä Pohjois-Savon maakuntaan, jolloin valmistelu voitaisiin tehdä osana Pohjois-Savon maakunnan sote-valmistelua. Tämä on kuitenkin Sosterin jäsenkuntien asia, Sosterin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro sanoo.
Sosterin jäsenkuntia ovat Savonlinna, Enonkoski, Rantasalmi ja Sulkava. Ne kuuluvat Etelä-Savon maakuntaan.