Sote-kustannusten kasvua voi hillitä, mutta rahoitusleikkaukset voisivat olla tuhoisia, varoittaa Markku Pekurinen – ”Tarvitaan kansallinen visio ja kahden hallituskauden parlamentaarinen valmistelu soten sisällöllisestä uudistamisesta”
Palvelujen rahoitusleikkausten vaikutukset ovat pitkäaikaisia eivätkä jää yhteen tai kahteen vuoteen, niillä on erittäin pitkä häntä, Markku Pekurinen varoittaa. Kuva: Ville Miettinen
Suorat leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluista talouden tasapainotuskeinona voisivat johtaa tuhoisiin seurauksiin, varoittaa emeritustutkimusprofessori Markku Pekurinen.
Käynnissä olevista hallitusneuvotteluista on liikkunut huhuja, joiden mukaan osana suurta talouden tasapainotusta leikkuri voisi iskeä myös sote-palveluihin.
Vuosikymmeniä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitustatutkinut Pekurinen oli torstaina hallitusneuvotteluissa kuultavana työryhmässä, jossa linjataan toimivasta ja kestävästä hyvinvointiyhteiskunnasta.
Hän muistuttaa rankoista kokemuksista, joita 1990-luvulla tehdyistä rajuista palvelujen leikkauksista seurasi.
-Terveydenhuollon sekä vanhusten ja vammaisten pitkäaikaishoidon ja kotihoidon menoja ihan oikeasti leikattiin kymmenen vuoden aikana yhteensä noin 16 miljardia euroa nykyisellä kustannustasolla kuvaten.
-Niin rajujen leikkausten jälki sekä palvelujärjestelmässä että ihmisten terveydessä ja hyvinvoinnissa on jatkunut erittäin pitkään. Leikkausten haitallinen häntä on vaivannut ja seurannut meitä vuosikymmeniä ja näkyy edelleen jossain määrin arjessa ja palvelujärjestelmässä.
Kun nämä kokemukset ovat nyt käytettävissä, ne kannattaisi ottaa huomioon päätöksenteossa, Pekurinen sanoo.
Mitä tavoitellaan?
Poliittisessa puheessa ja mediassakin on monesti epäselvää, mitä soten rahoitukselle halutaan tehdä. Termit tuppaavat menemään toisinaan sekaisin.
-Leikkaukset, säästöt, sopeutukset, menojen kasvun hillintä kuulostavat samankaltaisilta mutta ovat erilaisia asioita ja edellyttävät hyvin erilaisia toimenpiteitä, ja taloudelliset seuraukset voivat olla merkittävästi erilaisia.
– Terminologinen epäselvyys voi olla tarkoituksellista mutta voi myös kertoa ettei selkeästi ymmärretä, mitä ollaan tekemässä.
Pekurinen muistuttaa, että Suomessa terveydenhuollon menojen reaalinen kasvu asukasta kohden on ollut EU-maiden pienin 2010-luvulla.
– Siis kaikista vähäisintä EU-maissa. Se on hyvin hämmentävää, kun ajattelee että EU:ssa on myös paljon köyhempiä maita kuin Suomi.
Samaan aikaan on ollut merkittäviä ongelmia hoitoon pääsyssä, henkilöstön saatavuudessa, perusterveydenhuollossa. Vanhustenhoito ja hoiva painivat kroonistuvissa ongelmissa.
– Nämä ongelmat ovat selvästi sidoksissa kitsaasti kasvaneeseen terveydenhuollon rahoitukseen.
Menokehitystä on mahdollista hillitä myös ilman leikkaustoimia, ja samalla on mahdollista parantaa palveluiden saatavuutta, Markku Pekurinen sanoo.
-Tässä pitää olla tarkka, mitä tavoitellaan: sitäkö, että rahoitusta todella vähennetään, vai sitä, että menokehitys on ennakoitua hitaampaa.
-Jos tavoitellaan hitaampaa menojen kasvua, siihen on olemassa monenlaisia keinoja. Esimerkiksi palvelurakenteiden uudistaminen, palvelutuotannon tuottavuuden parantaminen sekä monituottajuuden laajempi käyttö hyvinvointialueilla ja palvelujen ja hankintojen huolellinen kilpailuttaminen.
Pekurinen muistuttaa, että hyvinvointialueiden rahoituslaki jo sellaisenaan rajoittaa menojen kasvua. Kun rahoitus ei tule riittämään palvelutarpeiden mukaisiin menoihin, se omalta osaltaan aiheuttaa pulmia mutta samalla hidastaa menojen kasvua.
Sote-politiikassa tarvitaan kansallinen visio
Terveydenhuollon haasteet ovat olleet samat tutut – perusterveydenhuollossa hoitoon pääsy takkuaa, työvoiman saatavuudessa on ollut haasteita – käytännössä koko 2000-luvun.
-Vanhustenhuollossa näitä ongelmia on pidetty esillä todella pitkän aikaa, mutta aika vähän on parannusta tapahtunut.
Kun väestörakenne vanhenee ja työvoiman saatavuus heikkenee, tulisi tarkasti miettiä, millaisia järjestelyjä vanhusten pitkäaikaishoidossa ja hoivassa toteutetaan.
-Tämä vaatii pikaisia ja syvällisiä rakenteellisia ratkaisuja.
Markku Pekurisen mukaan sosiaali- ja terveyspolitiikassa tulisikin käynnistää sisällön syvällinen uudistaminen vähän sosiaaliturvan uudistamisen tapaan.
Käytännössä tämä voisi tarkoittaa kahden hallituskauden yli menevää parlamentaarista valmistelua, jossa selkeästi hahmotetaan tärkeimmät sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät ongelmat ja erotetaan suuret ongelmat pienistä.
-Pitää olla selkeät tavoitteet, mihin suuntaan palveluja halutaan kehittää ja miettiä, mitkä ovat oikeat, tepsivät keinot.
Tämä tarkoittaisi, että kun on selkeä näkemys tavoitteista ja keinoista, myös toimialataloutta voidaan tarvittaessa sopeuttaa sisällöllisiä tavoitteita tukevasti, väestön, palvelujen ja talouden kannalta kestävällä tavalla.
Alueille lisärahaa käynnistämiseen?
Sote-uudistuksessa laitettiin palvelujen rahoitus ja järjestäminen uusiksi, ja oikeastaan vasta sen myötä sisällöllinen uudistaminen on mahdollista käynnistää, Pekurinen sanoo.
-Nyt ensimmäistä kertaa historiassa julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat alueellisesti yhden virkamiesjohdon ja poliittisen johdon alaisuudessa ja päätettävissä. Ja ensimmäistä kertaa kaikki julkinen sote-raha on koottu yhteen budjettiin.
-Näin ollen hyvinvointialueilla on aivan toisenlaiset mahdollisuudet tarkastella palvelujärjestelmän kokonaisuutta, lähteä toteuttamaan rakenneuudistuksia ja pidemmän päälle toteuttaa tavoiteltavaa integraatiota.
Merkittävää Pekurisen mukaan on se, että niin päätösten kustannukset kuin hyödyt näkyvät hyvinvointialueilla eivätkä siirry muualle.
Käynnistämisvaihe on kuitenkin hankala, kun hyvinvointialueet kärvistelevät heti rahapulassa.
Pekurinen ehdottaa, että alueiden alkutaivalta helpotettaisiin kertaluonteisella lisärahoituksella.
-Siirtymävaiheen yli pääsemiseksi hyvinvointialueille tulisi tehdä kertaluonteinen kustannusten korvaus, jossa otetaan huomioon jotakuinkin täysimittaisesti käynnistämisvaiheen rahoitustarve. Sen jälkeen voidaan edellyttää hyvinvointialueita järjestämään palvelunsa rahoitusmallin mukaisesti.
-Jos näin ei tehdä, se merkitsee, että hyvinvointialueet tulevat käytännön syistä kompuroimaan todella pitkään ja uudistukselle asetetut tavoitteet jäävät haaveiksi.
