Kuva: Liisa Takala

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tiistaina tulevasta aikataulustaan.

Mietintöään perustuslakivaliokunnalle työstävän valiokunnan työaikataulu on ollut viime päivinä myrskyn silmässä.

Tänään valiokunta päätti yksimielisesti, että se istuu työn äärellä vielä heinäkuun ensimmäisen viikon eli perjantaihin 6.7. asti.

Sen jälkeen valiokunta pitää yhden kokouksen elokuussa ja palaa taas töihin maanantaina 3.9.

– Istumme elokuussa kerran ja katsomme miltä osin mietinnöt ovat päässeet etenpäin eli miltä kirjoitustyön senhetkinen tilanne näyttää, sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru, sd., kommentoi medialle aamulla.

Kiurun mukaan sote-valiokunta odottaa pykälämuutoksia hallituksen vastineeseen mm. tietosuojaan liittyen.

– Lakivaliokunta työskentelee oman lausuntonsa kanssa. Odotamme sitä tämän viikon loppuun menenssä. Kyse ihmisten oikeusturvasta ja muutoksenhakukeinoista.

Kiurun mukaan työskentelyn ajankohta, eli keskikesä, luo oman haasteensa asiantuntijakuulemisiin

– Kesälomakausi vaikuttaa ja pitää ottaa huomioon kun kesksutellaan aiktaulusta.

– Työ liikkuu koko ajan etteenpäin. Mikään ulkkopuolinen taho ei voi tätä ohjata. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle on annettava mahdollisuus tehdä työ huolellisesti, Kiuru painotti.

Uudistuksen liikkuminen eteenpäin riippuu olennaisesti sote-valiokunnan mietinnön valmistumisesta, josta puolestaan ei ole Kiurun mukaan varmuutta.

– Puuttuvat pykälät tarvitaan ensin. Siltä osin pallo on hallituksella.

Sote-uudistuksen aikataulu on siirtymässä vuodella eteenpäin, mikä merkitsisi, että maakunnat aloittaisivat toimintansa vuonna 2021, eivätkä vuonna 2020 kuten viime vuodesta asti on ollut tarkoitus.

Pääministeri Juha Sipilä, kesk., arvioi maanantaina, että mikäli uudistus viivästyy uudestaan, hallitus saattaa antaa tiedonannon ja mittauttaa luottamuksensa eduskunnassa vielä tällä viikolla.

Aikataulupäätöstä kommentoinut keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen arvioi pikaviestipalvelu Twitterissä valiokunnan toimintaa toteamalla, että ”vauhti ei riitä”. Kaikkosen mukaan sote-uudistuksen siirtyminen vuodella eteenpäin näyttää todennäköiseltä.

Valiokunnassa istuva vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto vastasi muistuttamalla, että hallituksen esitys on vielä ongelmallisempi kuin vuosi sitten tehty. Kesäkuun 2017 lopussa perustuslakivaliokunta antoi silloisesta valinnanvapauslakiesityksestä lausunnon, joka johti sote-uudistuksen viivästymiseen vuodella. Jos uusi viivästys toteutuu, uudistuksen startti ja maakuntien toiminnan käynnistäminen siirtyy kahdella vuodella aiotusta, eli vuoden 2019 alusta.

 

Juttua päivitetty 9.50: muutettu otsikkoa ja lisätty Kiurun, Kaikkosen ja Alanko-Kahiluodon kommentit.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä