Kuva: Pixabay

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut valtion omistamien erityistehtäväyhtiöiden SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistämistä valtakunnalliseksi yhtiöksi. Asia on käsitelty ja hyväksytty molempien yhtiöiden hallitusten kokouksissa ja yhtiökokouksissa. Vimana Oy:n koko liiketoiminta myydään SoteDigi Oy:lle 1.2.2020.

Jatkossa yhdistetyn yhtiön toimiala muodostuu luovuttavan ja vastaanottavan yhtiön toimialoista. Uuden valtakunnallisen yhtiön tehtävänä on kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tuottavuutta ja vaikuttavuutta parantavia kansallisia digitaalisia ratkaisuja osana julkisen sektorin kokonaisuutta. Lisäksi yhtiö tukee toiminnallaan viranomaisten kansallisten sähköisen asioinnin tukipalvelujen hyödyntämistä sekä edistää julkisen hallinnon ICT:n integraatiota ja yhteentoimivuutta.

Vimana Oy:n työntekijät siirtyvät yhdistymisen myötä uuden yhtiön palvelukseen. SoteDigin toimitusjohtaja Harri Hyvösen mukaan yhtiöt jatkavat tällä erää nykyisten tehtäviensä edistämistä. Yhdistetyn yhtiön erityistehtävän sisältöä määritellään tarkemmin kevään aikana talouspoliittisessa ministeriössä.

– Tällä hetkellä suunnitteilla ei ole mitään isompia muutoksia tehtäväkenttään. Yhtiöiden tehtävissä ei tule päällekkäistä osaamista vaan ne täydentävät toinen toisiaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valtio-omisteisten yhtiöiden toiminnanohjausta ja yhdistämistoimia on aiemmin kritisoitu kuntakentällä kuntien ohittamisesta päätöksenteossa. Hyvösen mukaan yhdenvertaisten ja yhteisten ratkaisujen tekeminen on kuitenkin ollut yhdistymisen kantavia tavoitteita.

– Kuntaliiton edustajat ovat olleet yhdistymistyöryhmässä kertomassa näkemyksiään yhtiöstä. Omistajan ja yhtiöiden puolelta on painotettu, että kuntia on hyvä kuulla. Alueellista kuulemista on hyvä olla myös jatkossa, kun yhtiön erityistehtävää tarkennetaan.

Kuntanäkökulman huomioiminen priorisoitava

Kuntaliiton erityisasiantuntija Karri Vainio kertoo, että Kuntaliiton edustajia on kertaalleen kuultu työryhmän kokouksessa. Muuten kuntien kuulemisesta on Vainion mukaan esitetty vasta suunnitelmia.

– Jos nähdään, että yhtiön tehtävä on palvella kuntien ja maakuntien tarpeita, tulisi kuntakentän osallistamiseen kiinnittää erityistä huomiota.

Vainion mukaan uuden yhtiön toiminta näyttäytyy kuntakentälle edelleen epäselvänä. Uusien tehtävien lisäämisen sijaan yhtiöiden jo olemassa olevia tehtäviä tulisi tarkastella ja selkeyttää. Samalla olisi pystyttävä tarkastelemaan, onko tehtävälistan asioille aidosti tarvetta tai toinen taho, jonka niistä tulisi vastata.

– Pitäisi palata perusasioiden äärelle. Tärkeää on, että yhtiön asiakaskunta, tehtävät ja ohjausmalli voidaan kirkastaa ja että ne muodostavat selkeän kokonaisuuden, Vainio toteaa.

SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n perustaminen liittyi alun perin edellisen hallituksen maakunta ja sote-uudistuksen valmisteluun. SoteDigi Oy perustettiin kehittämään sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuutta parantavia digitaalisia ratkaisuja. Vimana Oy perustettiin edistämään alueellista ICT:n integraatiota ja yhteentoimivuutta, kustannustehokkaiden ratkaisujen toteutusta sekä tulevaisuuden digitalisaatiota.

Aiheesta aiemmin Kuntalehdessä: SoteDigin ja Vimanan yhdistämistä valmistellaan – Kuntaliiton Vainio: Kuntakentän näkökulma huomioitava

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*