Vaikka suuri sote-uudistus karille ajautui, niin Pohjois-Karjalassa halutaan kehittää yhteisvoimin maakunnan sote-palveluja. Tänään Joensuussa koolla olleet kunta- ja sotejohtajat vahvistivat yhteisen kehitystyön jatkumisen.

– Toiminta palvelujen sisällön kehittämiseksi jatkuu. Me olemme maakuntana valmiit taipumaan nopeasti siihen malliin, mitä uusi hallitus tulee aikanaan esittämään. Toimintatapojen harmonisointi lähtee joka tapauksessa liikkeelle ruohonjuuri-tasolta ja organisaatiot taipuvat kyllä sitten siihen malliin, mitä meiltä vaaditaan, ohjaus- ja koordinaatiotyöryhmien sihteeri, ylilääkäri Anu Niemi kertoo.

Pohjois-Karjalan sote-hanke on viime syksystä lähtien selvittänyt maakunnan kuntien ja Heinäveden yhteisen sote-tuotantoalueen toimintamallia. Vaikka ervat ja sote-tuotantoalueet menivät romukoppaan, niin työtä ei ole tehty turhaan.

– Valmistelussa on tehty hyvää pohjatyötä, eikä sitä saa heittää missään nimessä hukkaan. Meidän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalityön ammattilaiset ovat löytäneet toisensa entistä paremmin, Niemi toteaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Selvitystyön aikana on noussut pöydälle pieniä käytännön ongelmia ja suuria tulevaisuuden haasteita. Oli tulevaisuuden palvelutuotantomalli mikä tahansa, niin itärajalla etsitään leveämpiä hartioita yhteiseen tekemiseen.

– Kuntien taholta on tuotu esiin, että paras malli olisi sairaanhoitopiirin rajoja noudatteleva aluetasoinen malli, joka tässä viime vaiheessa olikin esityksenä. Kun siihen yhdistetään sosiaalipuoli, niin saadaan meidän mielestä paras lopputulos, arvioi Anu Niemi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*