Sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionosuudet tulisi maksaa suoraan palveluja järjestäville sote-alueille, esittää THL omassa lausunnossaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämislain ehdotuksesta.

THL:n mielestä ei ole mielekästä kierrättää sote-alueen väestön lukumäärään ja palveluiden tarpeeseen perustuvaa valtionosuutta nykymallin mukaan kuntien maksuosuuksien kautta sote-alueille. Rahoitusmallin muuttaminen mahdollistaisi erilaisten väestön terveyttä ja hyvinvointia edistävien kannusteiden käytön.

THL:n mukaan lakiehdotus luo monin tavoin positiivisia edellytyksiä muun muassa palveluiden saatavuuden, yhdenvertaisuuden ja laadun parantamiselle, peruspalveluiden vahvistamiselle, kustannusten kasvun hidastamiselle sekä laitoskapasiteetin hallitulle vähentämiselle. Uudistuksen tavoitteet ovat parhaiten saavutettavissa, jos kullakin sote-alueella palvelujen tuottamisesta vastaa korkeintaan 4-5 kuntaa tai kuntayhtymää.

Lausunnossa esitetään, että lakiehdotuksessa selkiytettäisiin vielä valtiovallan keinoja ohjata sote-alueiden toimintaa ja toteuttaa kansallisesti yhtenäistä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Samoin tulisi täsmentää sote-alueiden keinoja ohjata tuotantovastuullisia kuntia ja kuntayhtymiä. Tuotantovastuun kriteerit ja tuotantovastuullisten toimijoiden rahoituksen periaatteet tulee myös määritellä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*