Huumausaineiden käytön yleisyydestä kertovaa jätevesitutkimusta voi verrata moneen muuhun tapaan mitata ja seurata suomalaisten terveyden kehitystä. Kuva: Pixabay

Kokaiinia käytetään yhä enemmän myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, osoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) jätevesitutkimus.

Pääkaupunkiseudulla ja sen läheisyydessä käytön kasvu on viime aikoina taittunut, mutta useissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella kokaiinin käyttömäärät ovat mittaushistorian korkeimpia.

Myös amfetamiinin käyttömäärät ovat useissa kaupungeissa merkittävästi kasvaneet verrattuna edelliseen valtakunnalliseen seurantaan, joka toteutettiin vuonna 2022, THL tiedottaa.

– Kokaiinin käytön leviäminen koko maahan on jatkumoa jo pitkään jatkuneeseen kokaiinin käytön lisääntymiseen Suomessa, THL:n oikeustoksikologian tiimipäällikkö Teemu Gunnar arvioi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Viikonloppuihin painottuva kokaiinin käyttö viittaa satunnaiskäytön lisääntymiseen erityisesti muutamissa suurimmissa keskuskaupungeissa, Gunnar jatkaa tiedotteen mukaan.

Laaja tutkimus

Nyt julkaistut huumeiden valtakunnallisen jätevesiseurannan tulokset ovat tämän vuoden maaliskuun näytteenotosta 29 kaupungista lähialueineen.

Lisäksi suurimmista kaupungeista (Helsinki, Turku, Tampere) on julkaistu jatkuvan jätevesiseurannan tulokset kuluvan vuoden toukokuun loppuun saakka.

Jatkuvan jätevesitutkimuksen näytteet kerätään Helsingistä, Tampereelta ja Turusta sunnuntai- ja maanantaiaamun välisenä aikana, joten tulokset kuvaavat erityisesti huumeiden viikonloppukäyttöä.

Valtakunnallisen keräyksen tulokset kuvastavat kaikista viikonpäivistä laskettua keskimääräistä käyttöä.

Laaja tutkimus kattaa noin 60 prosenttia Suomen väestöstä.

Amfetamiini on eniten käytetty stimulanttihuume valtaosassa maata. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella amfetamiinin käyttö on lisääntynyt edelliseen keräysajankohtaan verrattuna.

– Amfetamiinin käyttömäärät ovat useissa kaupungeissa nousseet vuosien 2021 ja 2022 vähenemisen jälkeen korkeammalle kuin koskaan, sanoo kehittämispäällikkö Aino Kankaanpää THL:stä.

– Käytössä on kuitenkin alueellisia eroja, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla käyttömäärät ovat edelleen huippuvuotta 2020 matalammalla tasolla, Kankaanpää lisää tiedotteen mukaan.

Metamfetamiinin käyttö on edelleen keskimäärin vähäistä. MDMA:n eli ekstaasin käyttömäärissä ei ole suuria muutoksia, joskin osassa tutkimuskaupunkeja käyttö on selvästi lisääntynyt vuodesta 2022.

Ekstaasin käyttömäärät ovat moneen muuhun huumeeseen verrattuna pysyneet tasaisina vuodesta 2012 lähtien.

Uusi psykoaktiivinen aine

Synteettisiin katinoneihin kuuluvaa alfa-PVP:tä todetaan jätevesitutkimuksissa säännöllisesti Suomessa.

Alfa-PVP on yleisin ja pisimpään laajalti päihdekäytössä esiintynyt uusi psykoaktiivinen aine Suomessa.

Helsingin ja lähialueiden jatkuvassa seurannassa alfa-PVP:n käyttö on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2022 alusta lähtien.

Käyttö oli tänä keväänä ennätyksellisellä tasolla, THL tiedottaa.

Synteettisiä katinoneja käytetään tyypillisesti osana huumeiden ongelmakäyttöä pistämällä.

Pääkaupunkiseudun lisäksi alfa-PVP:n käyttöä todettiin säännöllisesti jokaisena viikonpäivänä etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa: Turussa, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Porvoossa, Vihdissä ja Huittisissa.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*