Lakisääteinen palkkojen yhteensovittaminen vie hyvinvointialueilla vuosia. Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueella palkkaharmonisoinnin aloitusajankohta tarkentuu vasta, kun useammalle vuodelle ajoittuva suunnitelma palkkojen harmonisoinnista valmistuu. Kuva: Pixaby

Hyvinvointialueilla tieto hoitajien kuukausia kestäneen palkkariidan päättymisestä on otettu tyytyväisenä vastaan. 

–Olen todella iloinen, että saimme työrauhan. Pitkällinen työriita on vaikeuttanut valmistelua, sanoo Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen

Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut käynnistyivät jo tammikuussa. Ratkaisu hoitajien osalta syntyi lopulta maanantaina, kun Tehy ja SuPer sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT hyväksyivät valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran tekemän sovintoehdotuksen. 

Sopimus sisältää työehtosopimuksen normaaleine sopimuskorotuksineen sekä viiden vuoden palkkaohjelman. Lisäksi osapuolet sopivat palkkojen yhteensovittamisesta. 

–Sopimuksen mukaan korotuseriä ei kohdisteta piikkipalkkoihin, joten sopimus ei vaikeuta palkkaharmonisaatiota. Jos korotus tulisi kaikille, harmonisaation tarve kasvaisi. 

KT:n mukaan lakisääteisestä palkkojen yhteensovittamisesta aiheutuu hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille keskimäärin kuuden prosentin kustannukset SOTE-sopimuksen palkkasummasta.

–Laskelmat ovat vielä kesken, mutta olemme arvioineet, että tarvitsemme 4-6 prosenttia lisää rahaa palkkaharmonisointiin, Niiranen kertoo Pirkanmaan hyvinvointialueen osalta. 

Hänen mukaansa palkkojen yhteensovittamisen kustannukset tarkentuvat Pirkanmaalla puolentoista kuukauden kuluessa.

Palkkausjärjestelmä uudistuu 

Palkkojen yhteensovittaminen hyvinvointialueilla vie vuosia, sanoo neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas KT:stä. 

–Palkansaajan näkökulmasta palkalle ei tapahdu mitään liikkeenluovutuksen yhteydessä, vaan jokainen siirtyy uuden työnantajan palvelukseen omalla palkallaan.

Esimerkiksi Pirkanmaalla palkkaharmonisoinnista tullaan tekemään useamman vuoden suunnitelma. Siinä yhteydessä selviää myös harmonisoinnin tarkka aloitusajankohta.

Palkkojen yhteensovittamiseen liittyy kiinteästi palkkausjärjestelmän uudistus. Sitä päästään nyt tosissaan tekemään, kun työriita on ohi, sanoo Nybondas-Kangas.  

–Kunta-ala on käyttänyt 20 vuotta TVA:ta eli tehtävän vaativuuden arviointia. Sen tilalle rakennetaan nyt uusi tasopalkkajärjestelmä. 

Takaraja valtakunnallisille neuvotteluille Nybondas-Kangaksen mukaan on helmikuu 2024. Paikallisesti uuden järjestelmän tulee olla käytössä viimeistään lokakuussa 2024.  

Iso palkkausjärjestelmän remontti tulee tarpeeseen, sanoo Taina Niiranen Pirkanmaalta. 

–Tehtävän vaativuuden arviointi on ollut hyvin kirjavaa. Paikoin sitä ei ole tehty lainkaan tai se on tehty kerran 2000-luvun alussa. Toisaalla arviointi taas on päivitetty hiljattain. 

Sama palkkausjärjestelmän uudistus on edessä myös kuntapuolella lähivuosina. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä