Poliisi alkoi lokakuussa suorittaa alkukuulemisia uusille turvapaikanhakijoille heti rekisteröinnin yhteydessä. (Kuva: Suomen Poliisi)

Poliisi ja Maahanmuuttovirasto ottavat käyttöön marraskuun alusta alkaen yhteisen toimintamallin, jossa yksi viranomainen hoitaa yhdellä kertaa sekä alkukuulemisen että turvapaikkapuhuttelun.

Tavoitteena on purkaa jo muodostuneet käsittelyruuhkat. Noin 22 000 rekisteröityä turvapaikanhakijaa odottaa tällä hetkellä turvapaikkahakemuksensa käsittelyä.

– Kun yksi viranomainen hoitaa yhdellä kertaa sekä alkukuulemisen että turvapaikkapuhuttelun, vältytään useiden kuukausien odotusajalta, joka jää tällä hetkellä poliisitutkinnan ja turvapaikkapuhuttelun välille, poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta kertoo.

Turvapaikanhakijan saavuttua Suomeen hänelle tehdään rekisteröinnin jälkeen alkukuuleminen, jossa selvitetään henkilöllisyys ja matkareitti. Tähän saakka kuulemisen on tehnyt poliisi tai Rajavartiolaitos, minkä jälkeen hakija on jäänyt odottamaan Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelua.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Turvapaikanhakijoiden alkukuulemiset
vähitellen Maahanmuuttovirastolle

Nykyään poliisin tehtävänä oleva alkukuuleminen suunnitellaan siirrettäväksi vaiheittain poliisilta Maahanmuuttovirastolle turvapaikkapuhuttelun yhteyteen. Tehtävän on tarkoitus siirtyä kokonaan Maahanmuuttovirastolle maaliskuussa 2016.

– Sen lisäksi, että käsittely nopeutuu, toiminnan kehittäminen ja hallinta on helpompaa, kun prosessi on yhden toimijan hallussa, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo.

Maaliskuun alkuun asti eli siirtymävaiheessa poliisi tekee alkukuulustelun yhteydessä Maahanmuuttoviraston tehtäviin kuuluvan turvapaikkapuhuttelun ja päinvastoin. Hakemusten käsittelyä tehdään yhden kosketuksen taktiikalla kahden viranomaisen voimin.

Poliisin resursseja
palautuu muihin tehtäviin

Poliisilaitoksissa on kohdennettu turvapaikanhakijoiden alkukuulemiseen tilapäisesti resursseja, jotka voidaan vähitellen palauttaa poliisin muihin tehtäviin. Maaliskuun 2016 jälkeenkin poliisi ottaa edelleen vastaan turvapaikkahakemukset ja rekisteröi turvapaikanhakijat.

Poliisi aloitti jo lokakuun alussa työskentelyn yhden kosketuksen periaatteella siten, että alkukuuleminen suoritetaan uusille turvapaikanhakijoille heti rekisteröinnin yhteydessä.

– Pelkästään Tornion järjestelykeskuksessa poliisi on tehnyt alkukuulemisen tällä periaatteella reilun kahden viikon aikana noin 520 hakijalle. Turvapaikkahakemusten käsittelyssä on tällä menettelyllä säästetty arviolta 21 000 majoitusvuorokautta, mikä tarkoittaa euroiksi muutettuna lähes 900 000 euron säästöä, Mia Poutanen kertoo.

Lue myös:

Aiemmat uutiset avainsanalla turvapaikanhakijat Kuntalehti.fi:ssä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*