(Kuva: Sonja Eloranta)

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa laajentaa mielikuvaa vammaisten vanhusten palvelujen leikkaamisesta. Tarkoitus on yhdistää vammaispalvelu- ja kehitysvammalait. Asiaa ja sen aiempia vaiheita esitellään perusteellisesti valtioneuvoston ja ministeriön verkkosivuilla. Säästötavoite kuitenkin on yksi uudistuksen perusta.

Hanke liittyy ministeriön mukaan vammaislainsäädännön kokonaisuudistukseen, joka on ollut vireillä pitkään. Kehitysvammalain kumoamista on ministeriön mukaan viivästyttänyt muun muassa itsemääräämisoikeuslainsäädännön ja sote-uudistuksen viivästyminen.

Uudistuksen valmisteluun ei myöskään ole aiemmin osoitettu riittävästi resursseja. Nyt pontimena on hallituksen tavoite karsia kuntien tehtäviä eli hakea säästöjä.

Suunnitelmissa on leikata 75 vuotta täyttäneiltä vammaispalvelut. Keskeiseksi argumentiksi esitetään, että 75-vuotiailla kunto yleisesti alkaa heiketä, eikä enää varmasti voida sanoa, johtuuko se ikääntymisestä vai vammaisuudesta.

Kiinteää ikärajaa perustellaan sillä, että se on helpompi soveltaa kuin sen selvittäminen, kummasta heikkeneminen johtuu. Näin asia olisi selkeämpi niin soveltajille kuin vammaisille itselleen. Toisaalta henkilökohtaista arviointia joka tapauksessa on määrä tehdä. Hankkeen esittelyssä ministeriön sivulla kerrotaan, että tavoite on, että kaikki 75 täyttäneet saavat harkinnan mukaan palvelut tarpeensa mukaan samoilla kriteereillä. Tästä odotetaantulevan 60 miljoonan euron säästöt.

Kun vammaisten vanhukset siirtyvät samojenpalvelujen piiriin muiden vanhusten kanssa, heidän palvelunsa muuttuvat myös maksullisiksi.

 

Lähtökohtana parantaa vammaisten osallisuutta

 

Ministeriön mukaan kyse on pitkään tavoitellusta uudistuksesta, jonka lähtökohta on parantaa vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

– Tavoitteena on säilyttää nykyiset hyvin perusoikeuksia turvaavat, vahvat oikeudet, kuten oikeus palveluasumiseen, henkilökohtaiseen apuun ja liikkumista tukeviin palveluihin. Lisäksi tavoitteena on kehittää muun muassa henkilökohtaista apua ja lyhytaikaista huolenpitoa sekä valmennusta ja tukea uudenlaisena palveluna.

Toisaalla kuitenkin tavoitteena on siis säästää kymmeniä miljoonia.

Ministeriö muistuttaa, että hallitusohjelma velvoittaa ministeriöitä etsimään säästöjä kuntien tehtävistä. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo ottavansa tämän velvoitteen huomioon vammaislainsäädäntöä uudistaessaan.

Ministeriö vakuuttaa, että uudistustyössä kuunnellaan sidosryhmiä kuten vammaiskentän toimijoita. Myös vaikutusselvitys tehdään, ja perustus- ja yhdenvertaisuuslakien vaatimukset otetaan huomioon.

STM:n sivuilla lisää aiheesta.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä