Iäkäs henkilö voi nyt saada oman vastuutyöntekijän, jos hän tarvitsee apua palveluiden toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Vastuutyöntekijä sisältyy niihin ikääntyneen väestön toimintakykyä tukeviin lakimuutoksiin, jotka astuivat voimaan vuoden vaihteessa.

Vastuutyöntekijä ei ole automaattinen palvelu, vaan sellaisen tarve arvioidaan tapauskohtaisesti. Arvio tehdään aina samalla yleisen palvelujen tarpeen selvittämisen yhteydessä.

Palvelujen tarpeen arvioon voi hakeutua itse mutta myös vanhuksen läheinen voi pyytää tarpeen selittämistä ottamalla yhteyttä kunnan iäkkäiden palveluista vastaavaan yksikköön.

Vastuutyöntekijän nimeäminen voi olla tarpeen vanhuksille, jotka eivät esimerkiksi sairauden tai päihdeongelman vuoksi kykene huolehtimaan omasta palvelukokonaisuudestaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Toinen mahdollinen ryhmä ovat vaikeassa elämäntilanteessa tai muutostilanteessa olevat asiakkaat, kuten sairaalahoidon jälkeen kotiutettavat asiakkaat. Tähän ryhmään kuuluvat myös vakavan sairauden pahe­ne­misvaiheessa olevat tai hiljattain leskeksi jääneet. Näissä tapauksissa vastuutyöntekijä voidaan nimetä määräaikaisesti.

Lisäksi vastuutyöntekijän voivat saada monipalveluasiakkaat, sekä esimerkiksi muistisairauden takia turvattomuutta kokevat vanhukset.

Vastuutyöntekijä voidaan osoittaa myös tuetussa omaishoidossa olevalle vanhukselle.

 

Lisää aiheesta STM:n verkkosivulla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*