Vantaan lastensuojelun 56 sosiaalityöntekijöistä vain yhdeksän eli 16 prosenttia on muodollisesti päteviä, ilmenee Vantaan tekemästä vuotta 2014 koskevasta lastensuojelun selvityksestä.

Pätevien työntekijöiden pulan ohella hälyttävää on työntekijöiden suuri vaihtuvuus. Lähes puolet (27) sosiaalityönteijöistä oli aloittanut työssään viime vuonna.

– Vaihtuvuus tarkoittaa jatkuvaa perehdytystä ja työn kehittäminen vaikuttuu sekä asiakastyö pirstaloituu, selvityksessä todetaan.

Vantaalla tehtiin viime vuonna 4 005 lastensuojeluilmoitusta ja 1 840 lastensuojelutarpeen selvitystä. Lastensuojelun suunnitelmallisessa työssä sosiaalityöntekijä on vastuusosiaalityöntekijä 40–60 lapselle ja toimii lisäksi työparina yhtä monen lapsen asioissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Huolestuttavin tilanne on selvityksen mukaan avohuollon suunnitelmallisessa sosiaalityössä. Viime vuonna avohuollon tukitoimena Vantaalla sijoitettiin 128 lasta, otettiin kiireellisesti huostaan 215 lasta ja otettiin huostaan 71 lasta.

Avohuollossa henkilöstön vaihtuvuus on suurinta, ja huostaanottojen arviointi ja valmistelu tuo aikarajapaineita.

Selvityksessä ehdotetaan tilanteen parantamiseksi mm. palkkojen tarkastamista muiden kuntien tasolle ja graduvapaiden myöntämistä maisteriopiskelijoille.

Selvityksessä havaittiin myös paljon hyvää nykyisessä toiminnassa, kuten koko lastensuojelua koskeva avoin ja osallistava dokumentointi, yhteistyö asiakastyön rakenteissa sekä asiakkaiden mukana olo arvioinnissa.

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee selvitystä kokouksessaan 26. tammikuuta.

Valviran viime keväänä julkaiseman selvityksen mukaan kuntien lastensuojelussa keskimäärin joka kolmannes sosiaalityöntekijä on epäpätevä. Riittävästi lastensuojelun henkilöstöä oli selvityksen mukaan noin puolessa kunnista.

Aiheesta aiemmin:

Lakiuudistuksella voi myös heikentää lastensuojelua

Vantaa nopeuttaa lastensuojelun apua Iceheartsin kanssa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*