Taide- ja kulttuurilaitosten rahoittamista pohtineeseen esitykseen jätettiin kaikkiaan viisi eriävää mielipidettä. (Kuva: Ville Miettinen)

Taide- ja kulttuurilaitosten rahoituksen uudistamista pohtinut työryhmä jätti esityksensä tänään ministeri Sampo Terholle. Työryhmä esittää, että teatteri- ja orkesterilaki korvataan esittävän taiteen edistämisestä annettavalla lailla. Laki kattaisi yleisesti kaikki esittävän taiteen muodot. Myös museolaki uudistettaisiin kokonaisuudessaan. Rahoitusta myönnettäisiin sekä laskennallisina valtionosuuksina että erilaisina harkinnanvaraisina tukina.

Monesta asiasta työryhmä oli yhtä mieltä, mutta valtionosuuksien jakamiseen esitetty uusi toimintamalli aiheutti eriäviä mielipiteitä. Myös Kuntaliitto jätti työryhmän esitykseen eriävän mielipiteen koskien valtionosuuksien määräaikaisuutta.

Kuntaliiton mielestä etenkin 3-vuotinen määräaikaisuus on liian lyhyt pysyvään, tavoitteelliseen kehitystyöhön, eikä se lisää järjestelmän ennustettavuutta eikä pitkäjänteisyyttä.

-Miksi pitää ottaa käyttöön jokin laskennallinen aikajänne. Jatkossa ministeriö päättäisi joka 3. tai 6. vuosi siitä, onko esimerkiksi jokin teatteri valtionosuuden piirissä vai ei. Siinä käy pian niin, että kaksi vuotta toimitaan ja sen jälkeen ruvetaan miettimään taiteen tekemisen sijasta valtionosuuksien varmistamista, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee pohtii.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Työryhmän yhtenä tavoitteena oli etsiä keinoja, joilla valtionosuuksien piiriin pääsisi uusia lupaavia taiteentekijöitä. Valtionosuuskelpoisuuksien pätkiminen ei kuitenkaan ole Kuntaliiton edustajan mielestä oikea tie.

-Nykyisenkin järjestelmän aikana on pystytty ottamaan uusia teattereita ja orkestereita valtionosuuksien piiriin, Selkee huomauttaa.

TTT sai niskaan kylmää vettä

Kovin menettäjä työryhmän koelaskelmissa oli Tampereen Työväen Teatteri, jota uhkaisi esityksen toteutuessa jopa kahden miljoonan euron miinus valtionosuuksissa. TTT:n puolesta jätettiinkin esitykseen eriävä mielipide. Tamperelainen museonjohtaja Kari Kallio piti eriävässä mielipiteessään esitystä tulonsiirtona Tampereelta Helsinkiin.

-Työryhmän teettämiin koelaskelmiin sisällytettiin mahdollisia uusia toimijoita samalla euromäärällä kuin TTT:ltä vähennettiin. Taiken toiminta-avustuksia saavista ns. vapaan kentän teattereista kaksi kolmasosaa toimii Helsingissä ja orkestereista liki puolet. Kun uudet vos-toimijat aikanaan poimitaan näiden joukosta, rahoitusta käytännössä siirrettäisiin Tampereelta Helsinkiin ja työväenteatterilta muille taiteenlajeille, kirjoitti Kallio eriävässä mielipiteessään.

Tähän saakka Tampereen Työväen Teatteria on kohdeltu valtionosuuksien suhteen samalla tavalla kuin Svenska Teaternia. Nyt olisi tulossa radikaali muutos tamperelaisten tappioksi. Kallio löysi asialle syyn työryhmän sisältä.

-Suurin syy oli taatusti se, että Svenskanin uusi johtaja sattui olemaan ryhmän jäsen. Perusteluksi keksittiin, että perustuslaki rinnastaisi Svenskanin Kansallisteatteriin. Svenskan on kuitenkin viimeiset 25 vuotta rinnastettu pykälissä työväenteatteriin ilman, että siinä on nähty minkäänlaista perustuslaillista ongelmaa, Kallio kirjoitti jättämässään eriävässä mielipiteessä.

Aiheesta valtioneuvoston sivuilla

Työryhmän ehdotus kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*