Elinkeinoelämän keskusliitto EK odottaa, että kaikki SAK:laiset ammattiliitot lähtevät mukaan kilpailukykysopimukseen.

Sopimuksen ulkopuolelle on jäämässä viisi SAK:n liittoa, eli noin 40 prosenttia SAK:n jäsenistä. SAK:n hallitus äänesti sopimuksen alustavan hyväksymisen puolesta.

EK:n mukaan sopimus on niin tärkeä Suomelle ja suomalaisille työpaikoille, että siihen tarvitaan mukaan kaikki.

– Kuten työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat todenneet, Suomen talouden tila on vakava ja Suomi kärsii poikkeuksellisen pitkästä taantumasta ja heikosta työllisyydestä. Tästä syystä on välttämätöntä, että SAK jatkaa ponnisteluja ja tulee kattavasti mukaan yhteiseen ratkaisuun, painottaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Vaikka sopimuksen hyväksyminen tuntuu joistakin ammattiliitoista vaikealta, täytyy miettiä, mikä on vaihtoehto. Epäilen, että vaihtoehto olisi työllisyyden kannalta huonompi eikä katkaisisi julkisen talouden velkaantumiskierrettä, Häkämies sanoo EK:n tiedotteessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*