Turun kaupunki lähettää perintään 50 000 laskua joka vuosi. Nyt maksuvaatimuksen mukana tulee ohjeet, kuinka saada apua talousasioissa. (Kuva: Seppo Haavisto)

Sarastia Kuntaperintä ryhtyy ohjaamaan velallista avun piiriin maksuvaatimusten lähettämisen yhteydessä. Ohjaus tapahtuu tarjoamalla saatekirjeessä tietoa talouden neuvontapalveluista, jotta velallinen saisi sujuvasti ja tarpeen mukaan apua velkojensa järjestelyyn.

Maksuvaatimuksen saatekirje sisältää tietoa oikeusaputoimiston, takuusäätiön ja Yritys-Suomen neuvontapalveluista sekä yhteiskunnallisten tahojen luottomahdollisuuksista. Ohjeistus laadittiin yhdessä Takuusäätiön kanssa.

Tähän astikin velallinen on voinut saada ohjeistusta, mutta usein apuprosessi käynnistyy vasta, kun velallinen itse ottaa yhteyttä ja ehdottaa esimerkiksi maksusopimusta.

Nyt avunsaannin kynnystä pyritään madaltamaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Ajatus on, että kaikille saadaan sama informaatio mukaan maksuvaatimukseen, ja taloudelliseen tilanteeseen saadaan mahdollisimman ajoissa kestävä ratkaisu, sanoo Turun kaupungin kaupunginlakimies Petra Einiö.

Turku on Sarastia Kuntaperinnän suurimpia asiakkaita. Turun kaupungilta lähtee noin 50 000 laskua perintään joka vuosi. Perittävä rahasumma on vuositasolla yhteensä noin 9 miljoonaa euroa.

– Ulosottoperintään tästä ei ihan hirveästi mene. Valtaosa pystytään maksamaan perinnän alkuvaiheessa eli vapaaehtoisen perinnän aikana.

Pikavipit riesana

Kuntalehti kirjoitti syksyllä Ruokolahden kunnan päätöksestä lähteä tarjoamaan velalliselle neuvontaa maksuvaatimuksen yhteydessä.

Ruokolahden avaus sai positiivisen vastaanoton ja eräällä tavalla Kuntaperinnän linjaus on jatkumoa sille.

Talous- ja velkaneuvoja Merja Korhonen Lappeenrannan oikeusaputoimistosta kertoi tuolloin Kuntalehdelle, että velkavaikeuksien taustalla on usein pikavippeihin turvautuminen, niin heikkotuloisilla kuin hyvätuloisilla.

– Pikavippipalveluilla on velkaneuvonnan tuntuman mukaan saatu kansalaisten raha-asiat pahasti solmuun. Vippien aggressiivinen markkinointi ja löysä saaminen on aiheuttanut suuria vaikeuksia tuhansille ihmisille, Korhonen sanoi.

Petra Einiö tunnistaa Ruokolahden kohdalla esitetyn havainnon: hyvin usein velallisen ongelmien taustalla on pikavippikierre. Tämä on tuttua Einiölle hänen aiemmasta työstään Turun kaupungin velkaneuvonnassa.

Pikavipeillä paikataan usein äkillistä elämäntilannetta, kuten yllättävää työttömyyttä.

– Ongelma on, että luototuksesta on tehty bisnestä ja pikavipin saa äärimmäisen helposti. Suomessa ei ole positiivista luottorekisteriä, eli vasta, kun ollaan pahasti pakkasella tai ulosotto on pitkäaikaista, tulee luottotietoihin merkintä. Siihen mennessä on pahimmillaan voitu luotottaa 40-50 pikavippiä, Petra Einiö kuvailee.

Perintä inhimillisemmäksi

Petra Einiön mukaan Turun kaupungin strategiaan kuuluva asiakaslähtöisyys näkyy myös perinnässä. Sitä pyritään tekemään mahdollisimman pitkälle asiakkaan tarpeista käsin.

– Ajatus on, että pyritään joustamaan. Asiakasta ohjeistetaan, ja myös maksusopimusrajoja on mietitty uudestaan tästä näkökulmasta

– Eräpäivien siirrossa ja maksusopimuksissa pyrimme tulemaan hyvin vastaan. Tavoite on, että saadaan asiakkaan kanssa järjesteltyä asia niin, että vältytään raskaammilta toimenpiteiltä ja vapaaehtoinen perintä riittää.

Sarastia Kuntaperinnän liiketoimintajohtaja Christian Sjöstrandin mukaan ylimääräisen ohjeistuksen lähettäminen toisen maksuvaatimuksen yhteydessä on konkreettinen toimenpide, jolla pyritään siihen, että velallinen toimii aktiivisesti ja saa nopeasti apua mahdollisiin velkaongelmiinsa.

– Uskomme, että maksuvaatimuksen mukana tuleva konkreettinen tuloste edesauttaa asioiden hoitamisessa,

Mukana Sarastia Kuntaperinnän ratkaisussa, kuten myös Ruokolahdella, on Takuusäätiö, jonka toimitusjohtaja Juha Pantzar pitää konkreettista neuvontaa ehdottoman tärkeänä.

– Maksuongelmissa oleva ihminen päätyy helposti ottamaan pikaluottoa. Nopea ja helppo ratkaisu on houkutteleva. Ihmisillä ei myöskään ole tietoa muista vaihtoehdoista. Yksikin kallis luoton voi johtaa velkakierteeseen tai syventää jo olemassa olevaa kierrettä. Ammattilaiset auttavat löytämään edullisempia vaihtoehtoja ja kestävämpiä ratkaisuja maksuongelmiin, Pantzar sanoo.

Petra Einiön kokemuksen mukaan velallisilla on hyvin vähän tietoa erilaisista ilmaisista talous- ja velkaneuvontapalveluista.

-Uudistuksen tavoitteena onkin, että sen sijaan, että velallinen tarttuu pikavippiin, hän hakeutuukin talous- ja velkaneuvonnan, Takuusäätiön, seurakunnan tai kunnan tarjoaman avun piiriin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. ”Kunnan velallisille tarjottava apu laajenee – tavoitteena pikavippeihin turvautumisen vähentäminen”. MIKSI veronmaksajien rahoilla pitää tarjota apua, kun parempaan lopputulokseen päästäisiin ilmaiseksi kieltämällä pikavipit!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*