Urheiluhallit-teksti Malmin urheilutalon seinässä.
Monen liikuntahallin kahvioyrittäjä joutui tiukan paikan eteen jo ennen ravintolaiden sulkemista. Kaupunkien ja kuntien omistamat liikuntapaikat suljettiin heti ensimmäisessä aallossa. (Kuva: Ville Miettinen)

Kun naapurikaupungissa kaupungin vuokralaisena oleva yrittäjä saa kättelyssä 2-3 kuukauden tilavuokrat anteeksi, niin kuntarajan toisella puolella vuokrarästit kasvavat tasaista tahtia. Tämä on tuttu tilanne monilla alueille eri puolilla Suomea.

Helsingin kaupunki ilmoitti jo maaliskuulla, että se vapauttaa kaupungin tiloissa liiketilavuokralaisina olevat yrittäjät vuokranmaksusta aina kesäkuun loppuun saakka. Espoon kaupungin omistamissa tiloissa toimiville yrityksille ja yhteisöille myönnetään vapautus vuokranmaksusta 1.4.–30.6.2020, jos edellytyksiä toiminnan jatkamiselle ei poikkeustilan vuoksi ole.

Vastaavasti Vantaa on tarjoamassa tiloissaan vuokralla oleville yrittäjilleen ainoastaan vuokranmaksun lykkäyksiä. Sama on tilanne Turussa, jossa kaupunki voi pyynnöstä siirtää vuokranmaksua 3 kuukauden osalta.

Lahdessa kaupunki suosittelee, että kaupungin ja sen tytäryhteisöjen tulisi harkita yritysvuokralaisten maksuihin kohdistuvia huojennuksia. Myös Rovaniemellä yritystilojen vuokrien maksuun voidaan tarvittaessa myöntää maksuaikojen pidennyksiä kolmen kuukauden ajaksi tai vuokranalennuksia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Yritysten merkitys ymmärretään

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala on tyytyväinen kuntien kanssa tehtävään yhteistyöhön, vaikka kuntien ratkaisut vuokrien säätämisen suhteen ovatkin perin erilaisia. Yrittäjät ja Kuntaliitto laativat maaliskuun puoli välin jälkeen yhteisen suosituksen niistä keinoista, joilla kunnat voivat vaikeassa tilanteessa tulla yrityksiä vastaan.

-Pienet kunnat olleet aika ketteriä tekemään päätöksiä yritysten tukemiseksi. Nykypäivänä kuntakentässä ymmärretään hyvin se, että kunta ei selviä tästä kriisistä, mikäli kunnassa olevat yritykset eivät selviä, Kujala arvioi.

Koronatilanne elää kentällä jatkuvasti ja niin elävät myös kuntien asiasta tekemät päätökset. Kirvestä ei vielä kannata yrittäjien kaivoon heittää, vaikka oma kunta ei olisi vuokrakuluissa vastaan tullutkaan.

-Minun tietojeni mukaan Vantaallakin käydään vielä asiasta neuvotteluja yrittäjien ja kaupungin kesken. Toimivat yritykset ovat kuntien tulevaisuuden kannalta tärkeitä, Kujala toteaa.

Vaihtelua tukimalleissa

Ja niitä omaan kuntaan sopivia erilaisia ratkaisuja on sorvattu kuntien ja kaupunkien etäkonttoreissa ja nettipalavereissa vauhdilla. Kuntien kiinteistökanta, taloudellinen tilanne ja vuokralaisten määrä ovat ratkaisevassa asemassa, kun yritysten tukalaan tilanteeseen on helpotusta haettu.

Järvenpäässä vaihtoehtoja on yritysten tilanteen mukaan kolme erilaista. Vuokralainen voidaan vapauttaa vuokran maksusta kokonaisuudessaan, vuokraa voidaan alentaa tai maksuun voidaan antaa lisäaikaa. Jos vuokralaisen toimitila on pandemiarajoitusten vuoksi suljettu, toimija vapautetaan vuokran maksusta sulkuajalta.

Kuopiossa on kaupungin tiloissa toimivilla yrityksillä mahdollisuus saada vuokravapaus koronatoimien ajalle, mikäli tilojen käyttö on estetty valtion tai kaupungin toimesta. Kuhmossa kaupungin yhtiöiden tiloissa vuokralla oleville yrityksessä myönnetään tarvittaessa maksulykkäystä vuokraan enintään kolmen kuukauden ajalta. Siirretyille vuokrille laaditaan yksilöllinen maksuaikataulu ja annetaan enintään 24 kuukauden takaisinmaksuaika.

Maltilla liikkeelle

Myös Seinäjoella on tässä vaiheessa tarjolla vuokranmaksun lykkäystä. Huhti- ja toukokuun vuokrat voi kaupungin tiloissa vuokralla oleva yrittäjä maksaa loppuvuoden aikana.

-Olemme lähteneet maltillisesti liikkeelle ja katsotaan miten tilanne elää. Yksi ratkaiseva asia on se, miten valtio tulee yrityksiä vastaan ja voiko niitä tukia käyttää esimerkiksi vuokranmaksuun. Kun valtion tukitoimet ovat tiedossa, niin katsotaan tilannetta uudelleen, Seinäjoen kaupunginjohtaja hallintojohtaja Jari Jokinen kertoo.

Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksella kunta myöntää hakemuksen perusteella 33 – 66 prosentin vuokrahuojennuksen omistamiensa kiinteistöjen osalta sellaisille pienyrittäjille, jotka ovat joutuneet koronan takia supistamaan, keskeyttämään tai kokonaan lopettamaan yritystoiminnan tiloissa.

Muhoksen naapurissa Kempele pistää paremmaksi. Siellä voidaan tapauskohtaisesti myöntää 50 – 100 prosentin vuokrahuojennus kunnan kiinteistöjen osalta pienyrittäjille.
Kajaanin kaupungin omistamissa tiloissa toimiville yrittäjille kaupunki voi antaa maksuvapaita korkeintaan viisi maksuvapaata kuukautta. Tosin nämä lykätyt vuokrat on maksettava vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kuntien ratkaisuja vuokrien suhteen on kerätty kuntien omilta nettisivuilta ja Suomen Yrittäjät ry:n viikoittain päivittyvästä listauksesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*