Kuntien viime vuosien säästötalkoot on otettava huomioon tulevassa uudistuksessa, Heidi Rämö sanoo.

 

Kuntajohtajat haluavat olla aktiivisesti mukana sote-uudistuksen valmistelussa, sanoo Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtaja, Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.

– Kokemuksemme on, että kunnat ovat arjessa voineet tehdä tämänhetkisen lainsäädännön mukaisesti asioita kuten itse katsovat, mutta uudistuksen valmistelussa olemme lähinnä olleet objekteja. Meihin kohdistuu paljon asioita, ja niissä valmisteluryhmissä ei välttämättä itse olla mukana, Rämö totesi Kuntalehden 100-vuotisjuhlissa Kunta.tv:n haastattelussa.

Rämö iloitsee siitä, että kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., on vastikään esittänyt toiveen säännöllisistä tapaamisista Kuntajohtajat ry:n hallituksen kanssa.

– Tulemme käymään keskusteluja parin kuukauden välein. Käymme epävirallisia keskusteluja.

Kunnat odottavat Rämön mukaan tulevilta sote-lakiluonnoksilta erityisesti valoa rahoituksen järjestelmään kokonaisuutena, niin että avataan myös peruskunnalle jääviä toimintamahdollisuuksia.

– Olemme olleet talkoissa monta vuotta, jonkinlainen vertailutaulukko [tarvittaisiin] myös siitä, miten säästötalkoisiin on jo aiemmin osallistuttu kunnissa.

– Ymmärrän että on vaikea luoda uutta rahoitusjärjestelmää, mutta aina ei voi osua ne huonot arvat samoille kunnille joka uudistuksen kohdalla, Rämö sanoi.

Katso Heidi Rämön haastattelu Kunta.tv:stä:

Muita 100-vuotisjuhlissa kuvattuja haastatteluja:

Tohtori Eero Laesterä

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtaja Riitta Luosujärvi

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*