Kuntaliiton tulee päästä neuvottelemaan valtion kanssa kuntatalouden sopeutustoimenpiteistä, Jari Koskinen sanoo.

Kuntatalouden tasapainottamisen toimenpiteistä tulisi neuvotella asianmukaisesti valtion ja Kuntaliiton kesken, korosti Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen tiistaina Paltamossa Kainuun liiton ja Kuntaliiton järjestämässä ajankohtaistapahtumassa.

Koskinen muistutti, että kunnilla on kapasiteettia hallita omaa talouttaan ilman asiakasmaksujen ja verojen pakkokorotuksia.

– Kuntaliitto on jo aiemmin todennut, että kuntatalous on varsin lähellä hallituksen asettamaa rahoitusasematavoitetta ja kuntien velkaantuminen viime vuonna oli selvästi odotettua vähäisempää.

– Nämä molemmat tavoitteet tarkoittavat kestävämpää kuntataloutta ja suurempaa omarahoitusosuutta investointien rahoituksessa. Talouden tasapainottuessa riittävästi, kunnilla on täysi vapaus myös jättää maksukorotuksia tekemättä, huomautti Koskinen.

Koskinen muistutti, että kunnissa ole laistettu julkisen talouden säästötavoitteista. Pääosa kunnista on hyödyntänyt hallituksen tarjoamia säästömahdollisuuksia kuten esimerkiksi subjektiivisen päivähoidon rajausta. Osa kunnista harkitsee lain mahdollistamia korotuksia myöhemmin.

Kunnat ovat myös sopeuttaneet toimintamenojaan yli odotusten.

– Esimerkiksi Kainuussa erot yksittäisten kuntien taloudessa ovat suuria, mutta keskimäärin vuosikate on riittänyt kattamaan poistot kolmessa viimeisimmässä tilinpäätöksessä. Vuosikate suhteessa poistoihin on myös ollut korkeammalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin.

– Kuntatalouden kestävyys edellyttää, että valtio pitää kiinni linjauksestaan vähentää kuntien tehtäviä ja velvoitteita. Kaavaillut julkiset säästöt muualla julkisessa hallinnossa eivät auta kuntatalouden vahvistamisessa, Koskinen sanoi.

Aiemmin aiheesta: Minna Punakallio: Kunnat väärä syntipukki

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä