Valtiovarainministeriö on tehnyt uudet kunta- ja maakuntalaskelmat.

Valtiovarainministeriö on päivittänyt laskelmansa maakunta- ja sote-uudistuksen vaikutuksista kuntien talouteen.

Numerot eivät ole muuttuneet dramaattisesti aiemmista. Selkein ero edelliseen, kesällä 2017 julkaistuun arvioon on kunnallisveroprosentin leikkauksen määrä.

Uudessa laskelmassa kunnallisveron vähennys olisi 11,71 prosenttiyksikköä, kun se aiemmissa arvioissa on ollut 12 prosenttiyksikön kieppeillä. Siitä voi kiittää nousukautta.

– Nyt kunnilta leikataankin vähän vähemmän kuin alun perin arvioitiin. Se johtunee siitä, että kuntien sote-menot ovat olleet kurissa ja ehkä kunnallisverotulot ovat hieman kasvaneet ennakoidusta, Kuntaliiton kuntatalousyksikön johtaja Henrik Rainio sanoo.

Päivitettyjen laskelmien mukaan kuntien käyttötalouden kustannuksista maakuntiin on siirtymässä tehtävien mukana noin 17,60 miljardia euroa. Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmästä siirtyisi maakuntiin vajaat 6 miljardia.

Koko maan tasolla kuntien tehtävien muutoksesta aiheutuva kustannusten ja tulojen siirto on kustannusneutraali.

Muutokset ovat kunnittain tarkasteltuina kuitenkin suuria, sillä siirtyvät kustannukset ja tulot eivät vastaa kuntakohtaisesti toisiaan.

– Näissä ei ole mitään kauhean uutta ja jännittävää. Kuten aikasemminkin, on aika haulikolla ammuttua, että mitkä kunnat voittavat vähän ja mitkä häviävät, Rainio sanoo.

Hänen mukaansa laskelmiin ei pidä suhtautua liian tarkasti, sillä ministeriö päivittää arvionsa uudistuksen kuntatalousvaikutusista seuraavan kerran jo huhtikuussa.

– Kunnissa on hyvä nämä tiedostaa ja käydä läpi, mutta muistaa että nämä ovat vielä välivaiheen laskelmia eivätkä välttämättä kerro mitään lopullisesta tilanteesta.

Valtiovarainministeriö on tehnyt kunta- ja maakuntalaskelmat ensimmäistä kertaa vuoden 2019 tasolla siten, että niissä on huomioitu uudistuksen tulevan voimaan vuonna 2020. Laskelmissa käytetyt tiedot kunnista maakuntiin siirtyvistä kustannuksista perustuvat Tilastokeskuksen kunnilta keräämään tietoon.

Rainio muistuttaa kuntia päivittämään tilastotietonsa ajan tasalle.

– Siinä kunnilla olisi pientä petrattavaa. Tilastotietojen pitäisi olla ajan tasalla, ja on entistä tärkeämpää että kustannukset ovat kohdentuneet oikein eri toimialoille.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä