Markkinaoikeus on hylännyt Keski-Uudenmaan kuntien turvapuhelinpalveluhankinnoista tehdyt valitukset. Hyvinkään johdolla Järvenpään ja Keravan kaupungit sekä Nurmijärven, Kirkkonummen, Sipoon, Tuusulan ja Mäntsälän (sisältäen Pornainen) kunnat kilpailuttivat viime syksynä palvelutarjoajan ajalle 1.1.2014–31.12.2015 ja kahdelle optiovuodelle. Kilpailutuksen myötä palveluntuottajaksi kunnat valitsivat Mainio Vire Oy:n.

Kilpailutuksen hävinnyt, aiemmin alueen palvelut tuottanut Esperi Care Oy katsoi valituksessaan, ettei hankintapäätöstä tehtäessä ollut otettu huomioon mainituista palveluista syntyvää tosiasiallista hintaa asiakkaalle. Valituksen mukaan hintavertailua tehtäessä olisi tullut ottaa huomioon myös turvahälytysten vastaanoton aiheuttamat kustannukset, jolloin valittajan tarjous olisi ollut hinnaltaan edullisempi.

Markkinaoikeus kuitenkin totesi, että hankintayksikkö on harkintavaltansa puitteissa voinut määrittää hintavertailussa huomioon otettavat palvelut ja asettaa niiden painoarvot. Palvelujen kokonaishinnan tai sitä, että turvapuhelinlaitteen osalta vertailuhinta laskettaisiin yhdessä turvahälytysten vastaanoton kanssa, ei ole ilmoitettu olevan tarjousten vertailuperusteena.

 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Linkki markkinaoikeuden ratkaisuihin

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*