Valiokunta-podcastin vieras Sanna Lehtonen kehottaa kuntia lausumaan aktiivisesti hankintalain uudistuksesta. Kuva: Santeri Rantala

Vuoden 2024 viimeinen Valiokunta-podcast luo katsauksen kuntatalouden kysymyksiin vuonna 2025. Kunnat ovat jälleen uuden edessä, kun niille siirtyy vastuu työllisyyspalvelujen järjestämisestä. Talouteen vaikuttavat muutkin uudistukset, ja vaikka sote siirtyi alueiden harteille, kunnat eivät ole päässeet sote-uudistuksen talousvaikutuksista eroon.

Kuntatalouden iso kuva on haasteiden sävyttämä. Kuntaliiton syyskuussa julkistamassa kyselyssä kävi ilmi kuntien talousjohdon pessimismi kuntatalouden tilasta vuodelle 2025. Talousbarometri-kyselyssä, johon talousjohto vastaa anonyymisti, kävi ilmi tarve veronkorotuksille talouden vahvistamiseksi vuonna 2025. Kuitenkin marraskuussa ensi vuoden veroprosenttien selvittyä kävi ilmi, että korotukset olivat yllättävän maltillista.

Podcastin vieras, Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen avaa tilanteen taustoja ja pohtii seurauksia.

– Mielenkiintoista on, miten tämä välys paikataan, koska talousjohtajilla varmasti hyvä kuva oman kuntansa talouden tilanteesta tähän hetkeen ja 12 kuukauden päähän, Lehtonen viittaa tarvetta maltillisempiin veronkorotuksiin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lehtonen toivoo, että kunnat lisäisivät yhteistyötään palveluverkkojen kehittämisessä. Tätä kautta on paitsi mahdollista hakea kustannusten hillintää myös vastata työvoimapulaan.

– Kun ei enää rahallakaan saa, on pakko miettiä muita keinoja.

Kuntalouteen vaikuttaa myös hankintalain uudistus, jossa kunnissa herättää suurta huolta inhouse-yhtöiden omistussuhteen uudelleenmäärittely.

Pienten toimijoiden mahdollisuus osallistua kilpailuun on heikkenemässä, kunnissa pelätään. Sanna Lehtonen kuvailee olevansa tästä ”erittäin hämillään”.

– Itse olen ehdottamasta kilpailun kannalla, mutta omasta näkökulmastani näyttää, että tämä tulee heikentämään keskisuurten ja pienten yritysten mahdollisuuksia toimia tässä markkinassa.

Lehtonen muistuttaa, että kunnissa kannattaa jo huomioida, että lakiesitys tullee lausunnoille tammikuussa 2025. Silloin voi vielä vaikuttaa, Lehtonen painottaa.

– Voisi sanoa, että poikkeuksellisen iso merkitys on tällä lausuntokierroksella.

Kuuntele Valiokunta Spotifyssa, SoundCloudissa, iTunesissa tai Suplassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*